Tämä tyylikäs Fender Telecaster Custom ’62 Reissue (Made In Japan) kävi näyttäytymässä Guitarworxissa mahdollisia jatkotoimenpiteitä varten. Mielenkiintoinen tapaus erityisesti sikäli, että asiakas on itse ostanut kitaran Japanista, paikallisesta musiikkiliikkeestä.

Fenderin japanintuotanto on tunnetusti korkealaatuista, eikä tämä yksilö tehnyt poikkeusta. Kitaraan on jälkikäteen asennettu Telecaster Elite (USA) sähköosasto. Mikit ovat Fenderin neljännen sukupolven Noiseless versioita, joita komppaavat volapotikan S1-kytkin ja tonepotikan No Load -toiminto. Silti lyhyen neuvonpidon jälkeen päädyttiin muutamiin Guitarworxin suosittelemiin toimenpiteisiin.

Perushuollon ja nauhojen plaanauksen ohella kitaraan asennettiin Tusq yläsatula. Alkuperäisten teräksisten tallapalojen tilalle vaihdettiin kompensoidut messinkiset tallapalat, joten intonaatio ja klangi ovat nyt kohdillaan. Volapotikkaan tehtiin lisäksi Treble Bleed kytkentä.

D’Addario 10-46 NYXL kielisetin asennuksen myötä tämä Japanin kaunotar on valmis uusiin soitinmenoihin. Hyvältä soundaa!

Tällä kertaa pajalle saapui saman asiakkaan kaksi jokseenkin identtistä keppiä. Kyseessä Fender Robert Cray Stratocaster (MIM). Molemmissa konseptin mukaisesti leppäbody (alder), ’61 C-Shape kaula ruusupuisella otelaudalla (rosewood) ja tässä mallissa 9.5” radiuksella. Tallana kiinteä hardtail, eikä normaali vibratalla.

Tavoitteena oli laittaa molemmat soittimet ’kerralla kuntoon’. Niinpä toimenpiteiden listalle kirjautuivat perushuolto, nauhojen plaanaus, yläsatulan vaihto (Tusq), Blender-potikan asennus ja Treble Bleed –kytkentä volapotikkaan. Molempien kitaroiden pleksin alle asennettiin lisäksi alumiininen Pickguard Shield, joka vähentää mm turhia staattisen sähkön aiheuttamia rutinoita.

Näiden sinänsä identtisten keppien ero löytyy mikkikattauksesta. ’Robert Cray’ käyttää Lindy Fralin Blues Special mikkejä ja ’veli’ Fender Vintage Noiseless mikkejä. Molemmilla toimii hyvin ’Strong Persuader’ tai vaikkapa Red Hot Chili Peppers. Kitaroiden käskijällä saa tosin mielellään olla potkua sormissa, sillä kielisetti on 12-54. Kaikkeen tottuu, väitetään!

Tämä erään perheen ’perintökaluksi’ hankittu Eric Clapton Signature Stratocaster (Fender Custom Shop) kävi Guitarworxissa perushuollossa. Ja hieno tapaus tietenkin, what else do you expect?

EC:n legendaarisen ’Blackien’ jalanjäljissä liikkuva uusintapainos seurailee esikuvansa perusrakennetta tietyllä tarkkuudella, mutta joissain yksityiskohdissa on valittu modernimpi ratkaisu. Kitaran body on traditionaaliseti leppää (alder) ja miedon V-profiilin kaula vaahteraa (maple). Sen sijaan otelaudan radius on modernimpi 9.5” ja nauhoja löytyy 22 kpl. Nauhat ovat silti vintagemallisen kapeat. Samoin virikoneisto noudattaa alkuperäistä Klusontyyppistä linjaa, mikä on hyvä asia.

Eric Claptonin tapaan kitaran vibratalla on blokattu eli kammen käyttö ei tule kyseeseen, ilman erillistä säätöä. String claw on täytetty viidellä jousella, mutta sustainblokin takaa löytyy lisäksi sinne sovitettu puukapula. Aivan kuten Eerikillä, back in the day…

Konehuoneessa vaikuttavat Fenderin modernimmat Vintage Noiseless mikit, jotka toimittavat virkaansa kunnioitettavasti. Usein tämän tyyppisiin hurinattomiin mikkeihin liittyy soundillisesti ennakkoluuloja, mutta tässä kohtaa täytyy nostaa hattua Fenderille. Toimii!

Eric Clapton straton salainen ase, aktiivinen ’Mid Boost’ (0-25dB) toimii myös hienosti. Tällä alimman tonepotikan toiminnolla saadaan muutettua periaatteessa normi yksikelainen keppi Jekyll&Hyde tyyppisesti humpparihemmoja syöväksi aseeksi. Ei jää jalkoihin. Ja jos soundi tuntuu menevän turhan paksuksi, voi säätää kitaran passiivisella Master Tone potikalla (TBX) lisää yläpäätä.

No näin tällä kertaa. Hieno ja monipuolinen kitara, jolla lähtisi vaikka minkälaisiin vääntöihin. Tietäen, että tilanteen mukaan löytyy säätövaraa…

Vakioasiakkaamme M halusi kartuttaa kitaravalikoimaansa Jazzmasterilla. Normikeppi suoraan hyllystä ei ihan kiinnostanut tarpeeksi, vaan tavoitteena oli hankkia soitin oman maun mukaan.

Niinpä valinta osui Warmothiin ja muutamaan muuhun saman tason tavarantoimittajaan. Guitarworxilla oli jälleen ilo ja kunnia rakentaa näistä valmis tuote.

Tämän Jazzmasterin body on kevyttä leppää (alder), valmiiksi maalattuna sävyssä Shoreline Gold. Kaula on kolmen A:n Flame Maple, otelauta Dark Indian Rosewood, profiili ’59 roundback, radius 7.25″, nauhat SS6105 (stainless) ja yläsatulan virkaa toimittaa Tusq XL. Kaulan pintakäsittely on Vintage Tint Satin.

Kitaran muissakaan osissa ei ole säästelty, sillä talla/vibra kombo tulee Masterylta (highly recommended) ja mikit Manchesteristä eli niiden merkki on Creamery ’58 (also highly recommended). Aikaisempien hyvien kokemusten perusteella volapotikkaan asennettiin Treble Bleed. Kitaran hihnan kiinnipysymisen varmistamiseksi bodyyn asennettiin Schallerin hihnalukot.

Kun kaikki oli nipussa ja koeponnistus suoritettu oli aika tuulettaa. Kitaran klangi ‘kuivana’ on ihan omalta planeetaltaan, napakka ja monivivahteinen. Tästä kiitos kuuluu erinomaiselle puumateriaalille (ja tukevammalle kaulalle), Mastery vibratallalle ja Tusq yläsatulalle. Vahvistettuna soundi on aivan ensiluokkainen, rapea ja puhutteleva. Hieno projekti! 

Tämä harvinaisempi, upea vuoden 2001 Gibson Les Paul Gary More Signature (1,000 guitars made) kävi perushuollossa ja hihnalukkojen asennuksessa. Ja olipa ilo tutustua.

Kitara on (tiettävästi) ilman kevennysoperaatioita sopivan painoinen ja luonnollinen klangi erittäin hyvin kohdillaan. Vahvistettuna soundi vakuutti entistä enemmän.

Gibsonin Burstbucker mikit toimivat tässä kattauksessa kerrassaan hyvin. Oletan, että kyseessä on Burstbucker 2, sillä mikkien DC-lukemat näyttivät arvoja 7.27K neck ja 7.29K bridge. Huomaa, että kyseessä on kaikella todennäköisyydellä sama mikki, ei erillinen kaula ja talla. Näin mentiin ‘In The Good Old Days’…

Gibson Burstbucker mikit on valmistettu Alnico 2 magneettien ympärille, ja erityisesti ilman mitään vahausta. Tällä saadaan aikaan hyvä purevuus ja ilmavuus, mikä oli käsin/korvin kuultavissa.

Kaulamikki on ‘käännetty’ eli ruuvikela osoittaa tallaan päin, mutta magneetteja ei ole käännetty eli soundi ei ole keskiasennossa Peter Greenin honottava soundi. Mutta… who cares, hyvältä kuulostaa silti.

Kyseessä kenties yksi parhaimmilta soundaava Lester, ainakin meikäläisen makuun. Tukkoisuus tipotiessään ja purevuus juuri siinä. Hieno peli! 

Pajalla vieraili tällainen upea ameriikan neck-thru Jackson SL-1. Kitaraan tehtiin perushuolto sekä nauhojen hionta. Koska sähköosasto muistutti edellisen omistajan jäljiltä hieman spagettia, päätettiin samalla uusia johdotus. Toimenpidelistalle päätyi myös 5-way switch, joka pätki epämukavasti.

Nyt herra Jackson mörisee entistäkin miehekkäämmin B-vireessä (12-68 kielisetti), alkuperäisten Seymour Duncan Classic Stack (12.5/12.4K) ja BKP Nailbomb (15K) mikkien avustuksella. Ja kitaran action on muikean matala. Mutta toimii! 

Tämä mukavasti ajan saatossa relikoitunut meksikolainen kävi Guitarworxissa muuntautumassa uuteen H-H tyyliin. Lähtökohtana oli rakentaa gilmourmainen look mustalla pleksillä, mutta yksikelaisten mikkien sijaan kahdella täysikokoisella humbucker mikillä (Humbucker-Humbucker). Ja vielä miedomman outputin sellaisilla.

Valinta osui arvostettuihin Lollar Imperial mikkeihin (neck A2 7.55K ja bridge A5 8.50K). Nämä ruuvattiin 3-kerros pleksiin, johon päätyi myös hieman erikoisempi sähköosasto. Kattauksessa on master volume (Treble Bleed), treble cut ja bass cut. Eli keskimmäinen potikka on normi tonepotikka, joka leikkaa ylätajuuksia. Sen sijaan alin potikka on bass cut, joka leikkaa alataajuuksia.

Kitaran alkuperäinen virikoneisto vaihdettiin samalla Fenderin lukittavaan koneistoon (staggered). Nyt kieltenvaihto sujuu kuin unelma ja vire pysyy kohdillaan entistäkin paremmin.

Tämän straton soinnin perusklangi oli jo aiemmin viilattu Guitarworxin toimesta. Yläsatulana Tusq, tallassa Callaham bloki ja tallapaloina String Saversit. Uudet mikit kruunaavat silti kokonaisuuden.

Jason Lollar on kiistatta eräs alansa huipuista. Näiden PAF-tyyppisten, normitehoisten Imperial mikkien soundi on ilmava ja monivivahteinen. Mitään tukkoisuutta tai nuhaisuutta ei ilmene missään käänteessä. Yhteinen nimittäjä on musikaalisuus.

Nyt kelpaa vetää paremmissakin kekkereissä! 

Tämä Fender Modern Player Plus Telecaster kävi perushuollossa ja elektroniikan kytkentöjen järjestelyssä. Fenderin kiinantuotantoa oleva soitin edustaa nimensä mukaisesti ison Äffän modernimpaa mitoitusta, sillä otelaudan radius on 9,5” ja kaikki 22 nauhaa mallia jumbo. Mielenkiintoa lisää tämän mallin hyvän klangin omaava mäntyrunko (pine body).

Telen alkuperäinen HSS-mikkikattaus oli etukäteen vaihdettu Suomi-Amerikka malliseksi seuraavasti: kaula Fender Custom Shop Texas Special (Tele), middle Fender Custom Shop Texas Special (Strat) ja talla Jarno Salo B3 Humbucker (Made in Finland). Guitarworx kytki mikit kuten normi 5-way switch toimii stratossa. Kitarassa valmiina oleva miniswitch kytkettiin puolittamaan hieno, tanakkasointinen Salo B3 (10.6k).

Nyt Modern Player on säädöiltään ja soitettavuudeltaan iskussa. Myös mikit toimivat kuten pitää, ja hyvin toimivatkin. Soundivaihtoehtoja ja monipuolisuutta riittää! 

Tämä American Vintage Reissue Stratocaster ’57 kävi sähköjen vaihdossa. Kitaraan asennettiin ameriikoista tilattu valmiiksi ladattu pleksi, joka istui tietenkin kuin nakutettu.

Pleksin rakennellut Overdrive Custom Guitar Works oli asiakkaan toivomuksesta ruuvannut paikoilleen seuraavan mikkikattauksen: neck Fender CS Fat ’50 (6.79K), middle Fender CS Custom ’69 (5.26K) ja bridge Seymour Duncan SSL-5 (12.72K). Potikat CTS, tonekonkka Orange Drop0.047 uF. Tallamikille oma tone.

Kevyen kolvailun, pleksin asennuksen, kielten asennuksen ja säätöjen jälkeen keppi tulille. Ja hyvinhän se pelittää ja soundaa. Kaula ja middle ovat äänimaailmaltaan aitoa vintagea. Tallan ‘gilmourmikki’ tuottaa aivan odotetusti varsin tymäkän jäljen. Mutta tämä olikin muun muassa juuri hakusessa.

Hieno ja kevyt, terästetty perinnekeihäs! 

Tämä hieman harvinaisempi ’natural’ Epiphone Sheraton II (Made In Korea) saapui Guitarworxiin perushuoltoon. Mutta ei siinä kaikki, suunnitelmissa oli myös perusteellinen upgrade. Täysin uudet sähköt, uudet potikannupit, uudet mikit, uusi virityskoneisto, uusi yläsatula, uusi talla ja uusi kieltenpidin. Jotta näin.

Tehtaalta lähtiessään Sheraton II oli sonnustautunut kullanväriseen hardwareen. Nyt asia saisi muuttua. Asiakkaan hankintalista koostui seuraavista hopeanvärisistä osista: virityskoneisto Gotoh, mikit Gibson Classic ’57/’57+ (A2 7.74K/8.59K), talla Duesenberg T-O-M ja kieltenpidin (tailpiece) Duesenberg. Guitarworxin hyllystä kaivettiin yläsatulaksi musta Graphtech Tusq, potikoiksi CTS vola lin 500K/tone log 500K. Näitä täydensivät uusi 3-way switch ja Switchcraft jakki sekä täysin uusi kaapelointi. Huh, menipä tekniseksi…

Mutta kuitenkin. Kun kaikki oli nipussa, nousivat suupielet ylöspäin. Kitaran klangi ilman vahvistusta oli aivan uskomaton. Tästä kiitos lähtee ensisijaisesti Tusq yläsatulalle ja Duesenberg-osastolle. Unohtamatta tietenkään kitaran rauhassa vuodesta 1988 kuivunutta puuainesta. Vahvistettuna kitaran äänenlaatu nosti suupielet entistä enemmän ylöspäin. Alkuperäisiin mikkeihin verrattuna Gibson ’57 mikit uudistetun sähköosaston kera tarjosivat aivan eri tason erottelukykyä ja musikaalisuutta.

Kerrassaan hieno projekti. Tällä kertaa päivitys kullasta hopeaan kannatti, big time!