GREETINGS FROM 1959: THE ‘JAZZ BOX’ GIBSON ES-175!

Eräs herra Orville Gibson ryhtyi valmistamaan vaatimattomassa pajassaan kielisoittimia armonvuonna 1894 ja perusti sittemmin 1902 yrityksen Gibson Mandolin-Guitar Mfg. Co. Ltd. Tapahtumapaikka oli Kalamazoo, Michiganin osavaltiossa, Amerikan Yhdysvalloissa. Alussa tavoitteena oli valmistaa lähinnä mandoliiniperheen soittimia, mutta ennen pitkää agendalle ajautuivat myös kitarat.

Gibson nimittäin päätteli, että (akustisissa) kitaroissa voisi käyttää samaa kopan kannen ja pohjan kaarevaa ’Archtop’ -rakennetta kuin viuluissa. Niinpä. Tästä esimerkkinä toimii tarinamme ES-sarjan (Electric Spanish) kitara. Tänäkin päivänä tunnettu ja arvostettu Gibson ES-175 malli ensiesiteltiin vuonna 1949. Mallimerkintä ’175’ juontuu alun perin kitaran ulosmyyntihinnasta: 175 dollaria. Go figure…

Guitarworxilla oli tässä taannoin ilo ja kunnia huoltaa vuonna 2014 Gibsonin Memphisin tehtaalta valmistunut ES-175DN ’59 Reissue. Siis. Pysähdytäänpä hetkeksi. Mallimerkintä ’DN’ tarkoittaa Double Pickup – Natural Finish. Eli suomeksi: kahden mikin versio, Natural-viimeistely (kopan pelkkä vanhennettu nitrolakkaus). Kaikenkaikkiaan tämä Reissue-kitara osineen on upeasti relikoitu näyttämään ja tuntumaan alkuperäiseltä 1959-mallilta.

Entäpä tämän Hollow Body -kitaran rakennuspuut? Otetaan 1-piece Mahogany kaula, Dark Rosewood otelauta ja kopan materiaaliksi Maple-Poplar-Maple (vaahtera-lehmus-vaahtera) muotoonprässätty laminoitu vaneri. Jotta yhtälö toimisi myös vahvistettuna, tarvitaan lisäksi  tietenkin jonninverran elektroniikkaa.

Jotenka, kitaran kaulapositiossa vaikuttaa Gibson MHS-mikki (Memphis Historic Specification), magneetti Alnico III (7.4K Ohm). Tallassa vastaavasti MHS-mikki Alnico II magneetilla (7.6K Ohm).

Molemmat Humbucker-mikit on käämitty avointa soundia edistävällä ’Scatter Wound’ -tekniikalla, ilman mikkien vahakäsittelyä (non-potted). Lisäksi mikkien kelat ovat ’Unbalanced’ eli keloihin käämityn magneettilangan määrä on tarkoituksella erilainen kelaa kohden. Myös tämä vaikuttaa soundin avoimuuteen (airy sound) ja usein purevuuteen.

Jotta soundin optimointi saadaan vietyä kunnolla maaliin, on Gibson valinnut tämän kitaran potikoiksi 550K Ohm -versiot. Nämä potikat päästävät läpi enemmän signaalia ja erityisesti korkeampia taajuuksia. Tonekonkat ovat klassista mallia Bumblebee (0.022 uF).

Guitarworxissa vierallut ES-175DN sai osakseen perushuollon sekä nauhojen osittaisen tasaushionnan. Kitaraan asennettiin alkuperäisen ruusupuisen tallan tilalle kokeilumielessä kanadalaisen Graph Techin juuri Archtop-kitaroita varten valmistama Resomax-talla. Hakusessa oli  ensisijaisesti soinnin kirkastaminen ja tallan tukevuus. Ja täytyypä todeta, että resepti toimii erinomaisesti, myös hiotuilla (Flat Wound) 13-56 kielillä.

Gibson ES-175 on kaiken kaikkiaan hieno ja historiallinen soitinmalli. Sillä on soitettu lukuisten artistien toimesta jokseenkin kaikkea, jazzista iskelmämusiikin kautta heavyrockiin. Kiitokset Joe   Pass, Grant Green, Steve Howe, Pat Martino, Izzy Stradlin… sekä monet muut!

kitarahuolto, bassohuolto, soitinhuolto, Espoo, Helsinki, kitara, basso, kitaran, basson, huolto, korjaus, säätö, asennus, vaihto, kytkentä, nauhojen, hionta, perushuolto, modaus, tuunaus, customkitara, fender, gibson, mikki, kitaramikki, kitaramikit, guitarworx