Lloyd Loarin suunnitteleman Gibson L-5 -kitaran syntyjuuret juontavat peräti vuoteen 1922. Tällöin käynnistyi tämän Gibsonin ensimmäisen F-aukoilla varustetun, sellon tavoin rakennetun kitaran tuotanto. L-5 oli tuttu näky esimerkiksi 1940-luvun Big Band -orkestereissa ympäri maailmaa. Soittimesta on olemassa lukuisia versioita ja johdannaisia, hieman eri kokoisilla ja näköisillä kopan rakenteilla. Vuoteen 1951 saakka kaikki versiot olivat täysin akustisia soittimia.
L-5 CES (Cutaway Electric Spanish) sai nykyisen olomuotonsa vuonna 1958, josta lähtien Gibson varusti kitaran kahdella humbucker-mikillä ja ABR-1 -tallalla. Soololovi (cutaway) on mallia ’Venetian’ eli pyöristetty. Tarinamme Natural-pintakäsitelty kitara on Gibson Custom Shopin valmistama. Sarjanumeron mukaan syntymähetkeksi osuu 5.12.2002 (kyseisen päivän tuotannossa seitsemäs kitara).
Gibson L-5 CES on luokassaan todellinen klassikko. Katsotaanpa mitä kaikkea se on syönyt. Kitaran 17” leveän kopan kansi on kuusta (spruce top), sivut ja pohja vaahteraa (maple rims and back). Kaulan mensuuri on pidempi 25,5” (scale). Valmistuksessa on käytetty vaahteraa ja pähkinäpuuta (maple and walnut neck). Ebenpuiseen otelautaan (ebony fingerboard) on istutettu 20 nauhaa (frets). Sähköpuolelta löytyy tuttu Gibsonin neljän potikan kattaus (four pots) ja 3-way switch. Mikit ovat myös taattua Gibsonia: ’57 Classic humbuckers.
Vuosikymmenten saatossa Gibson L-5 CES on nähty lukuisten tunnettujen soittajien käsissä. Esimerkkeinä mainittakoon Wes Montgomery, Scotty Moore, Tuck Andres, Pat Martino, Lee Ritenauer, Eric Clapton, Paul Simon, Keith Richards ja Ron Wood. Eikä ihme, sen verran upea, syvä ja pehmeä on kitaran sointi. Kaiken kukkuraksi L-5 CES on hyvinkin mukava peli soittaa.
Guitarworxilla oli ilo ja kunnia huoltaa tarinamme Gibson L-5 CES. Perushuollon säätöjen ja tsekkien lisäksi tähän Italiasta tilattuun kitaraan asennettiin asiakkaan toiveesta 13-56 kielisetti. Flat Wound? No tietenkin.
Hieno tapaus!