Multitaskaaja Yamaha on aikojen saatossa kunnostautunut tunnetusti mm erilaisten soittimien valmistajana. Hieno esimerkki tästä on sähkökitarapuolen Yamaha SG 3000S, joka ensiesiteltiin vuonna 1982. Kitara edusti 80-luvulla SG-malliston huippua.
Yamaha SG muistuttaa nopealla vilkaisulla Gibsonin SG-mallia, mutta on olemukseltaan kuitenkin enemmän Gibson Les Paulin tuntuinen. Kitarassa on mahongista ja vaahterasta laminoitu Neck-Through -kaula, joka on liitetty T-Cross -rakenteella mahonkiseen bodyyn (siipiin). Yhtälön kruunaavat muotoiltu vaahterakansi ja ylellinen bindaus (reunalistoitus).
Huippumallin estetiikka jatkuu myös 24.75” kaulan ja kitaran lavan bindauksissa.
Puhumattakaan kullatuista, messinkisistä metalliosista. Yamaha SG 3000S on varustettu Yamahan tehokkailla, mutta sielukkailla Spinex-humbuckereilla. Mikkien puolitus hoituu kätevästi push-push -toiminnolla.
Guitarworxin huollossa käynyt 1983 Wine Red Yamaha SG 3000S kävi läpi perushuollon sekä nauhojen hionnan. Testiajossa oli helppo huomata kitaran monipuolisuus. Sekä HB-soundit että puolitetut yksikelaiset soundit toimivat paremmin kuin hyvin. Ei lainkaan ihme, että Yamaha SG on aikanaan kelvannut monelle nimisoittajalle. Kuten nyt vaikka sen kehittämisessä auttaneelle Carlos Santanalle sekä John Frusciantelle ja Stuart Adamsonille.
Gibson SG (Solid Guitar) on vuonna 1961 ensiesitelty sähkökitaramalli, jonka tarkoituksena oli olla ohuempi ja ergonomisempi, kuin vuonna 1952 esitelty Les Paul. Gibson SG:n bodyyn suunniteltiin kaksinkertaiset lovet (double cutaway), mikä mahdollisti helpon pääsyn otelaudan ylimmille nauhoille. Lisäksi kaula liitettiin liimaliitoksella bodyyn vasta 22. nauhan kohdalta, minkä myötä Gibson retosteli SG:ssä olevan maailman nopein kaula (’fastest neck in the world’).
Gibsonin tytäryhtiö Epiphone on valmistanut SG-malleja vastaavaa G-400 -mallistoa vuodesta 1989 lähtien Etelä-Koreassa. Tästä päästäänkin sujuvasti Guitarworxissa huollossa käyneeseen kitaraan, joka on valmistunut jouluussa 2003 Un Sung Musical Instrument Co Ltd:n tehtailla, tuotenumerolla 80. Tämä Etelä-Koreassa (Inchon) sijaitseva tehdas toimi vuosina 1987-2016 niin sanottuna OEM-valmistajana (Original Equipment Manufacturer) useallekin merkille.
Tarinamme Epiphone Faded G-400 Worn Brown on valmistettu mahonkia muistuttavasta Nyatoh-puusta (Palaquium Sapotaceae), jota saadaan Kaakkois-Aasiasta. Kitaran body muodostuu kolmesta massiivipuisesta palasta, ilman pintaviilua. Kaulan otelauta on ruusupuuta. Tämä nimenomainen yksilö on erikoiserää, varustettuna otelaudan reunalistoilla (bindning). Urbaanilegendan mukaan Un Sung -tehtaan 2000-luvun alun tuotanto oli sen verran laadukasta, että emoyhtiö Gibsonkin rupesi huolestumaan ameriikanmalleistaan.
Kitaran alkuperäinen Grover-virityskoneisto on vaihdettu edellisen omistajan toimesta Tulip-nupeilla varustettuun vintagekoneistoon. Samoin kaikella todennäköisyydellä potikoiden nupit on vaihdettu mustiin Top Hat -malleihin. Kitaran mikeiksi on tehtaalla asennettu Alnico Classic Pro -humbuckerit, jotka hoitavat tonttinsa hyvin asiallisesti. Guitarworxin tehtävänä oli kitaran läpikäynti perushuollon merkeissä. Samalla suoritettiin nauhojen tasaushionta.
SG-malliset kitarat ovat keveytensä ja helpon käsiteltävyytensä ansiosta monen mieleen. Aikojen saatossa sellaisilla ovat soittaneen mm Frank Zappa, Eric Clapton, Tony Iommi, Pete Townshed, Angus Young, Samantha Fish ja Derek Trucks, muutamia mainitaksemme.
PRS on kitaranvalmistajana tullut ehkä eniten tunnetuksi liimakaulaisista Set-Neck -malleistaan. Valikoimista on kuitenkin myös löytynyt 1988 lähtien Bolt-On -versioita, joissa kaula on kiinnitetty kitaran bodyyn ruuvikiinnityksellä. Tällä rakenteella saadaan sointiin napakka ’napsu’, joka toimii hyvin esimerkiksi rokenrollin viitekehyksessä.
Guitarworxilla oli ilo ja kunnia huoltaa PRS:n ameriikantehtaan uudempaa tuotantoa edustava CE24, vuosimallia 2023. Tarkemmin sanottuna PRS CE24 Satin LTD Seafoam Green. Kyseessä on nimensä mukaisesti rajoitettu erä (50 kpl/väri). Kitarassa on tuttuun PRS-tyyliin mahonkibody vaahterakannella ja 25” mensuurin vaahterakaula, johonka tässä mallissa on istutettu ebenpuinen otelauta 24 nauhalla. Otelautamerkinnät ovat mallia Birds Inlays. Tallana toimii hienosti pelittävä PRS-vibratalla.
PRS CE24 Satin LTD -mallin sähköpuolen kattaus on hyvin selkeä: master volume ja master tone sekä 3-way mikkikytkin. Tonepotikan nostotoiminnolla voidaan metallikuoriset 57/08 -humbuckermikit puolittaa tuottamaan yksikelaisten mikkien soundimaailmaa. Tämä on toteutettu tarkkaan mitoitettujen vastusten avustuksella. Volapotikassa on PRS:n tapaan Treble Bleed -kytkentä (kondensaattori), joka auttaa säilyttämään soundin yläpään potikkaa pienemmälle ruuvattaessa.
Kitaralle tehdyn perushuollon ja osittaisen nauhojen hionnan jälkeen oli vuorossa testiajo. Kitaran kaulan Pattern Thin -profiili jätti miellyttävän vaikutelman ja erityisesti mikkien soundivaihtoehdot vakuuttivat. Sointi on rikas ja samalla hyvin erotteleva. Sanalla sanoen inspiroiva.
Jyväskylän talousalueella vaikuttava Saku Vuori on saavuttanut huomattavaa kuuluisuutta soittajapiireissä, niin kotimaassa kuin ulkomaillakin. Hänen valmistamiaan omintakeisia, käsintehtyjä Vuorensaku-kitaroita ja -bassoja näkee useilla nimisoittajilla, ja lisää tuntuu olevan tulossa.
Guitarworxilla oli ilo tutustua huollon merkeissä T. Family -tuoteperheen ’Blondie’-kitaraan, jonka syntymävuodeksi on merkitty 2019. Tämän Telecastereista ja offset-malleista vaikutteensa hakeneen soittimen elopaino asettui mittauksessa varsin maltilliseen lukemaan 3,5 kg. Kitaran runko on valmistettu kotimaisesta Askolan lepästä ja Soft V/C -profiilin kaula 9.5-10” radiuksella Kanadan vaahterasta. Otelaudaksi on valittu Ebenpuu ja nauhoiksi Wagnerin valmistamat rosterinauhat. Yläsatula on työstetty luusta.
’Blondie’ on saanut sähköistä äänentuotantoa ajatellen kehoonsa perinteisen Tele-kattauksen mikit (pickups), joskin kaulamikin (neck) paikalla vaikuttaa P90. Erittäin hyvin balansoitu, käsintehty mikkisetti tottelee nimeä ’Vuorensaku Tele B + P90 Set’. Kaulamikin DC-lukema on 7,3 K ja tallamikin vastaava 7,9 K. Tarinamme T. Family ’Blondien’ tallana toimii tyylikkäästi relikoitu ’Vuorensaku Custom Tele Bridge’. Kitaran muukin hardware ja pintakäsittely asettuvat kategoriaan ’light aged’. Valkoisilla nupeilla varustettu viritinkoneisto on Gotohin pelikirjasta.
Kaiken kaikkiaan tyylikäs ja persoonallinen kotimainen soitin, joka kuulostaa hyvältä ja jota on hyvä soittaa. Mitäpä sitä muuta laatutietoinen pelimanni kaipaakaan!
Guitarworxissa taannoin perushuollossa ja kevyessä nauhojen hionnassa vieraillut Hagström-basso on jotenkin tutun näköinen, mutta silti omanlaisensa. Johtuneeko siitä, että soittimen lapa on selvästi tunnistettava ja body muistuttaa Fenderin Precision-bassoa, joskin Jazz Bass -basson mikkikattauksella.
Niin tai näin, alkuperäinen Hagström Super Swede Bass oli eräs yhtiön viimeisistä projekteista, ennen kuin tuotanto Ruotsissa päättyi. Malli oli Hagströmin kitarapuolen pääsuunnittelijan Per-Åke Olssonin ja ABBA-yhtyeen basistin Rutger Gunnarssonin yhteistyön tulos. Super Sweder Bass oli Gunnarssonilla käytössä ABBAn viimeisellä Pohjois-Amerikan kiertueella 1979. Näitä bassoja valmistettiin ainoastaan 364 kappaletta, ja niistä on vuosien saatossa muodostunut huomattava keräilykohde.
Hagströmin alkuperäisessä Super Swede -bassossa oli kalliimmista, käsintehdyistä bassoista tuttu neck-through -rakenne. Tämä mahdollistaa soittajalle helpon pääsyn otelaudan korkeimmille nauhoille. Rakenne tuo myös yleensä soittimeen enemmän sustainia kuin liimakaulat tai pulttikaulat.
Uusi mahongista valmistettu Super Swede-basso on kaikkinensa autenttinen re-issue alkuperäisesti 1980 Super Swede-bassosta. Hagströmin tapaan tässäkin mallissa on puukomposiitista valmistettu, ns kuolleet kohdat eliminoiva Resinator-otelauta ja patentoitu H-Expander™-kaularauta, joka mahdollistaa ohuen kaulaprofiilin sekä kielten matalan actionin. Kielet on kiinnitetty yksittäisillä satuloilla suoraan massiiviseen kaularakenteeseen.
Uudessa Super Swede -bassossa käytetään Hagströmin hurinattomia J-Quad -mikkejä, jotka on suunniteltu korostamaan hieman soinnin keskialuetta ja alapäätä. Tämä käy hyvin selväksi, kun soitin liitetään vahvistimeen.
Kaiken kaikkiaan tyylikäs ja mielenkiintoinen tapaus, johon liittyy myös tiettyä historian siipien havinaa!
Amerikkalainen Sire on keskittynyt laadukkaiden, mutta inhimillisesti hinnoiteltujen kitaroiden ja bassojen valmistukseen. Useimmat mallit on suunniteltu yhteistyössä nimisoittajien kuten Larry Carlton ja Marcus Miller kanssa. Soittimet valmistetaan Siren omassa tehtaassa Indonesiassa.
Guitarworxin työlistalle päätyi Sire Larry Carlton L7, joka edustaa Les Paul -tyyppistä sähkökitaraa. Tämä hyvin tehty ja varusteltu malli esiintyy edukseen mm otelaudan reunojen ’Edgeless’ -viimeistelyn ja liimakiinnitteisen kaulan sulavan liitoksen ansiosta. Kaulan taustapuolessa on käytetty miellyttävää satiinilakkausta. Kitaraan sinänsä tyytyväinen asiakas halusi kuitenkin asennuttaa peliinsä uudet mikit ja siinä samassa huollattaa soittimen optimaaliseen iskuun.
Siispä asialle. Guitarworx suoritti L7-kitaralle nauhojen hionnan ja perushuollon (sis hintaan). Jakki vaihdettiin varmuuden vuoksi Switchcraftin (USA) valmisteeseen ja jakkilevyksi asennettiin metallinen Gotoh. Mikeiksi kytkettiin asiakkaan Gary Moore -mieltymysten pohjalta nikkelikuorinen Seymour Duncan Green Magic -setti (Alnico 2, neck 7.7k, bridge 8.7k). Alkuperäisen Peter Greenin kitaran mukaisesti kaulamikin magneetti on asennettu ’väärinpäin’, mikä aikaansaa mikkien keskiasennossa erityisen, honottavan out of phase -soundin.
Ja kuinka kävi? Kielet kiinni, vire kohilleen ja kitara kiinni vahvistimeen. Toimii, hyvinkin hyvin toimii. Kukin mikki yksinään antaa maukkaan, pehmeän Alnico 2 -soundin. Molemmat mikit valittuina ja volat täydellä, soundi on heti tunnistettava, kimeä ja ohuempi honotus. Jos yhtäkin volapotikkaa ruuvaa hieman kiinni, soundi tukevoituu välittömästi. Potikoiden keskinäisellä balanssilla honotuksen määrää ja luonnetta pystyy hyvin säätämään mieleisekseen.
Mielenkiintoinen tapaus. Sire Larry Carlton L7 on nyt entistäkin parempi kitara, jolla taittuvat niin Peter Greenin kuin Gary Moorenkin klassikot. Puhumattakaan muusta musiikista. Jaahas, miten olisi alkajaisiksi vaikkapa Parisienne Walkways?
Gibsonin suosituimpiin malleihin kuuluvaa Les Paulia on valmistettu ajan saatossa hyvinkin lukuisina eri versioina. Sama tahti tuntuu jatkuvan edelleen. Vuosina 1993-1997 tuotannossa oli Classic-mallin ohella fiinimpi Classic Premium Plus (LPPP). Näissä periaatteessa 1960-mallin specsejä vastaavissa kitaroissa oli upea loimuvaahterakansi, jonka ’loimu’ ulottui kannen reunasta reunaan.
Guitarworxin työlistalla pistäytyi tutun asiakkaan vuoden 1997 Gibson Les Paul Classic Premium Plus, jonka vaahterakannen väritys on Translucent Amber eli läpikuultava meripihka. Kitara on hyvin säilynyt ja hienosti patinoitunut. Myös otelaudan nauhat ovat edelleen hyvässä kunnossa. Soitin on muutoin alkuperäisessä kuosissa, mutta aikaisempi omistaja on vaihdattanut molemmat mikit.
Kyseessä on brittiläisen Bare Knuckle Pickupsin valmistama PG Blues -setti (neck 7.4kOhm, bridge 7.9kOhm), joka on valmistajan mukaan mahdollisimman tarkka jäljennös Peter Greenin legendaarisen ’59 Les Paulin eli ’Greenyn’ mikeistä. Greenyn soundia leimaa mikkien keskiasennon out of face -honotus, mikä johtuu muun muassa siitä, että kaulamikin Alnico II -magneetti on aikanaan käännetty toisinpäin. Toisin sanoen, keskiasennossa molemmat mikit valittuina ne ovat vastavaiheessa keskenään. Tätä soundia hyödynsi menestyksekkäästi niin Peter Green, kuin myöhemmin Gary Moore.
Guitarworxissa pistäytynyt 1997 Gibson Les Paul Classic Premium Plus sai osakseen normaalin perushuollon. Valmistunutta kitaraa piti tietysti hieman koeajaa ja todentaa Greeny-soundia. Kitaran BKP-mikit ovat hienosti artikuloivia ja kirkkaita soinniltaan. Keskiasennon honotuksen astetta ja sävyä voi hyvin säädellä mikkien volapotikoilla.
Nyt ei sittten muuta kuin muistelemaan, kuinka se alkuperäinen Black Magic Woman menikään!
Tommy Emmanuel on huikean monipuolinen australialainen kitaristi, joka on rankattu maailman 10 parhaan akustisen soittajan joukkoon. Hän on esiintynyt omien kiertueidensa ohella lukuisten tähtiartistien kanssa ympäri maailmaa. Tommy Emmanuel käyttää soittiminaan australialaisia Maton-kitaroita.
Vuonna 1946 perustettu Maton valmistaa kolmea yhteistyössä Tommy Emmanuelin kanssa suunniteltua signature-mallia. Guitarworxilla oli ilo ja kunnia huollon merkeissä tutustua yhteen näistä: Maton EGB808TEC. Tämän soololovella varustetun mallin kansi on ’AAA Select Grade’ Sitka-kuusta ja sivut sekä pohja Queenslandin vaahteraa. Myös kitaran 25.5” mensuurin kaulan materiaalina on ’Select’ Queensland Maple ja otelauta on viirullista Ebenpuuta (’Streaky Ebony’). Mikkijärjestelmänä on Maton AP5 PRO (piezo + joutsenkaulamikki).
Kaikissa Tommy Emmanuel -malleissa on mielenkiintoinen helmiäismerkintä otelaudan 12. nauhan kohdalla: ’CGP’. Tämä lyhennys muodostuu sanoista Certified Guitar Player, mikä on tunnetun amerikkalaisen kitaristin Chet Atkinsin antama titteli Tommy Emmanuelille. Vain kolme muuta kitaristia maailmassa on saanut saman kunniamaininnan: John Knowles, Jerry Reed ja Steve Warriner.
Guitarworx suoritti tarinan kitaralle perushuollon ja nauhojen kevyen tasaushionnan. Yhteenvetona voidaan todeta, että Maton EBG808TEC on kerta kaikkiaan korkealaatuinen ja upeasointinen tapaus. Vielä kun oppisi soittamaan yhtä hienosti kuin Tommy Emmanuel!
Guitarworxin Warmoth-projektien sarja on täydentynyt mielenkiintoisella ja tyylikkäällä tulokkaalla. Eräs pitkäaikaisista vakioasiakkaista päätti toteuttaa kauan muhineen unelmansa räätälöidystä customkitarasta. Niinpä katse kääntyi Guitarworxin avustuksella Warmothin ’rakennuspalikoiden’ tarjontaan.
Tilauslistalle päätyivät loimuvaahteralla (Quilted Maple top, Copperhead Dye) kruunattu Soloist-mallinen lämpökäsitelty suosaarnibody (Roasted Swamp Ash body), kaulaliitoksen viistouksella (Contoured Heel) ja lämpökäsitelty 24.75” Warhead-vaahterakaula (Roasted Maple neck). Kaulan 12-16” otelauta nauhoitettiin 6150 rosterinauhoilla (Stainless Steel frets). Kitaran vibrajärjestelmäksi valikoitui Van Halen -tyylisesti Floyd Rose (Lockmeister 6), EVH D-Tunalla varustettuna.
Avataanpa kitaran bodyn ja elektroniikan yksityiskohtia hieman enemmän. Kuten kuvasta näkyy, mikrofoneja on tasan 1 kpl eli tallapositiossa sijaitseva, suoraan puuhun ruuvattu Pariah Pasadena White -humbucker. Sähkökattaus koostuu 3-way super switchistä sekä kolmesta potentiometristä. Potikat ovat ylhäältä alas: master volume (treble bleed), no-load master tone ja no-load spin-a-split. Näistä viimeksi mainittu puolittaa humbuckerin portaattomasti.
Mikkiswitchin kolme asentoa jakautuvat seuraavasti: pos 1 on ’Full’ eli signaali menee suoraan jakille, 500K vastuksen kautta; pos 2 on ’Fixed’ eli signaali menee pehmennettynä erillisten, konehuoneessa sijaitsevien Thumbwheel-potikoiden kautta suoraan jakille; pos 3 on ’All’ eli käytössä ovat kaikki kolme pääpotikkaa. Erikoinen ratkaisu? Toki toki, mutta tällä saadaan säädettyä soundit juuri halutun mukaisiksi, ja helppokäyttöisiksi.
Entäpä kitaran lapaan täällä Suomessa laserkaiverrettu nimi ’Coffee’? Asiakkaan mukaan nimi syntyi siitä, että kitarassa on paljon paahdettuja osia (roasted neck, roasted body). Myös bodyn väritys (Copperhead Dye) täydentää tätä näkökulmaa. Kuparia niin kuin vanhassa kahvipannussa.
Guitarworx päätti lisätä Warmoth-kitaroiden valikoimaansa uudella soittimella. Projekti lähti liikkeelle itse asiassa siitä, että hyllyyn oli jäänyt hieno mikkisetti, jolle piti löytää sovelias asennusalusta. Kyseessä on Lindy Fralin P90 Humbucker eli täysikokoisen humbuckerin kuoriin rakennettu P90. Fralinin versio aiheesta käyttää Alnico IV -magneetteja ja ’Sectioning’-tekniikalla käsinkäämittyä 43 SPN-lankaa. Aikaisempien Fralin-kokemusten perusteella odotusarvot soundin suhteen olivat luonnollisesti korkealla.
No entäpä sitten. Minkälaiseen alustaan tämä mikkisetti olisi hyvä ruuvata? Projektissa päädyttiin intuitiivisesti kolmen soitinpuun ja kahden kitaramallin yhdistelmään. Eli ratkaisu on Stratocasterin kaulalla varustettu Telecaster, mutta ei tietenkään aivan normitapaus.
Warmothin veistämä Vintage Modern -kaula Standard Thin -profiililla on yhden palan lämpökäsiteltyä vaahteraa (One-piece Roasted Maple neck). Otelaudan radius on lukemaltaan 10-16” ja nauhoina Medium Jumbo 6150. Yläsatulaksi asennettiin Guitarworxin toimesta Graphtech Black Tusq ja virityskoneistoksi vintagetyyppinen Gotoh 6L. Tällainen lämpökäsitelty kaula on hyvinkin käyttäjäystävällinen, sillä se ei tarvitse pintakäsittelyä.
Telecasterin body on toteutettu Warmoth Chambered -tekniikalla, joka lisää soinnin ilmavuutta, syvyyttä ja pituutta. Sekä samalla keventää kitaran painoa tuntuvasti (weight only 2.7 kg). Rungon ydinpuu on siis kammioitua mahonkia (Mahogany), jonka kantena toimii juuri sopiva siivu upeakuvioista suosaarnia (Swamp Ash top).
Tähän ratkaisuun on mahdollista tilata Thinline-tyyppinen F-aukko, joten sehän piti saada. Samoin kuin Rear rout -jyrsintä potikoiden ja mikkiswitchin osalta, stratotyylisellä sijoittelulla. Tämä jyrsintä keventää myös kitaran painoa, sillä näin muodostuva ’Control Cavity’ on huomattavan iso pala pois bodyn massasta. Ja kun nyt asialla oltiin, lisättiin tilaukseen vielä kitaran mukavuutta lisäävä Tummy Cut -viiste, stratotyyliin. Puuvalmis body sai Guitarworxin toimesta läpinäkyvän öljyvahakäsittelyn, joka tuo puun syyt hyvin esiin, eikä mitenkään estä bodyn resonointia.
Lindy Fralin -setin kaulamikki kiinnitettiin normaaliin HB-kehykseen ja tallamikki puolestaan Gotohin messingistä valmistamaan, täysikokoiselle humbuckerille suunniteltuun Tele-tallaan. Sähkökattaus on periaatteessa tavanomainen Telecaster eli 3-way mikkiswitch sekä master volume ja master tone. Silti kuitenkin kolmella poikkeavuudella: potikat ovat arvoiltaan 500K (lue: P90), tonepotikka on tyyppiä No-Load ja volapotikkaan on lisätty tuttuun tapaan Treble Bleed.
Ja sitten testaamaan. Kitara tuntuu todella kevyeltä ja helppokäyttöiseltä. Ilman vahvistusta sointi on yllättävän voimakas, pehmeän rapea, ja sustain todella pitkä. Plektran pikkaukseen saa helposti mukavan napsun. Jotenka, alkuperäinen ajatus soittimen materiaaleista osui aikas hyvin maaliin. Kammioitu mahonki tuo sointiin lämmön ja pituuden, vaahterakaula ja bodyn suosaarnikansi tuovat ryhdin. Näitä komppaa vielä tukeva messinkinen talla, unohtamatta Tusq-yläsatulaa.
Vahvistimeen kytkettynä tyytyväisyys kasvaa edelleen. Mikit ovat P90-tyyliin sointimaailmaltaan rouhean täyteläiset ja inspiroivat. Lindy Fralinin tavaramerkkiin kuuluva erottelevuus ja kolmiulotteisuus ovat vahvasti läsnä. Kaikki mikkiswitchin asennot toimivat lievästi ilmaistuna hyvin, erityisesti myös keskiasento eli molemmat mikit päällä. Kitarasta tulee hakematta mieleen dopingia tuhdisti nauttinut Stratocaster, lisättynä Telen heleällä keskiasennolla. Kyllä maistuu ja kelpaa.
Ota yhteyttä, rakennetaan sinulle mieleisesi Custom Warmoth!
