Ennen Gibsonin nykyisiä yritysjärjestelyjä kaikki merkin puoliakustiset ja akustiset sähkökitarat valmistettiin Beale Streetin legendaarisessa tehtaassa Memphisissä. Nyttemmin näidenkin tuotanto on siirretty Nashvilleen. Jotenka, kaikesta huolimatta, Tennesseen osavaltiossa toimitaan sähkökitaroiden osalta edelleen.

Guitarworxilla oli hiljattain ilo ja kunnia tutustua erään Suomessa asuvan amerikkalaisen asiakkaansa nimenomaan Memphisissa 2014 valmistuneeseen Gibson Historic ’63 Reissue ES-335 TDC -malliin. Kyseessä on siis Cherry-versio (Thinline Dual-pickup Cherry). Niin, ja jotta maantieteen oppitunti saadaan vietyä päätyyn, todettakoon, että kitara on hankittu Kaliforniasta (Norman’s Rare Guitars).

Tämä Gibson ES-335 eroaa useille tutummasta 335 Dot -mallista siinä, että otelaudan merkinnät ovat suorakaiteen muotoisia (block inlays). Lisäksi kitaran yläsatula (nut) ja tallasatulan palat (bridge saddles) on valmistettu nylonista. Ajatuksena lienee Gibsonilla alun perin ollut jazzahtava, pehmeämpi soundi. Mikrofoneina Reissuessa toimivat vintagetyyppiset Burstbucker 1 (kaula/neck Alnico 2, non-potted 6.5K) ja Burstbucker 2 (talla/bridge Alnico 2, non-potted 7.4K). Kaikki metalliosat on tyylikkäästi vanhennettu (aged hardware), kuten myös kitaran väritys (faded Cherry). Eli hyvästi onnistuneena tavoitteena luonnollisesti 1963.

Sinänsä upeassa kunnossa olevalle kitaralle päädyttiin pienen neuvottelun jälkeen tekemään Guitarworxin perushuolto (setup) ja kevyt nauhojen tasaushionta (fret leveling). Lisäksi, kitaran klangin terävöittämiseksi ja parantamiseksi, alkuperäisen tallan tilalle vaihdettiin Guitarworxin ehdotuksesta messingistä koneistettu ABM-talla ja sen tallapalat (milled Bell Brass bridge + saddles).

Ja entäpä sitten lopputulema? Kaikkien säätöjen ja 10-46 kielisetin asennuksen jälkeen oli tietenkin vuorossa ensisavujen otto. Huikea, kerrassaan huikea, mehevä ja erotteleva klangi. Ja pitkä, siis todella pitkä sustain. Leikkimielisesti voisi viisastella, että tarvitseeko kitara enää vahvistinta. Burstbucker-mikkien tuottamat soundit ovat kuitenkin sen verran miellyttäviä, että vahvistimen käyttökin kyllä kannattaa…

Monipuolinen, inspiroiva ja moneen lähtöön taipuva kitara. Vastaan saa tulla mitä vain, rockista bluesin ja countryn kautta jazziin. Ei todellakaan ihme, että monien muiden joukossa, eräs herra Carlton (’Mr 335’) on käyttänyt kyseistä kitaramallia jo vuosikymmeniä. Niin lukuisissa äänityksissä kuin lavallakin.

Suoraan jatkoon!

Amerikkalainen Mark Jenny sekä veljensä Matt ovat keskittyneet valmiiksi relikoitujen eli vanhennettujen kitaranosien valmistukseen, jo vuodesta 1997 lähtien. Ja melkoisella menestyksellä. Guitarworxilla on ollut ilo ja kunnia kasata useampia soittimia näistä osista. Jokaisella kerralla suupielet ovat nousseet muikeaan hymyyn.

Tämä tarina perustuu erään Guitarworxin asiakkaan mielenkiintoiseen Jazzmaster-projektiin. Tilauksessa olleet osat koostuvat kevyestä Swamp Ash Body (suosaarni) rungosta ja Quarter Sawn Maple Neck (varttisahattu vaahtera) kaulasta. Molempien nitrolakattu pinta on taitavasti vanhennettu, ilman pelkkää taltta ja vasara käsittelyä. Todennäköisesti matkan varrella on käyty muun muassa pakastimen kautta…

No mutta. Palataksemme kitaran Musikraft-kaulaan, on tilauslistalla ollut Indian Rosewood Fretboard eli useitakin asteita tummempi ruusupuinen otelauta, 10-14” radiuksella. Kaulan profiili on Guitarworxin asiakkaan valitsema erityinen kevyt V-Shape, valmiiksi taustapuoleltaan kuluneeksi hiottuna. Rosterinauhat ovat mallia 6105. Myöskin valmiiksi vanhennettu Vintage-tyyppinen virikoneisto,  asennettuna, kuuluu tähän ’tehdastoimitukseen’. Kuten myös valmiiksi uritettu luinen yläsatulan aihio.

Entäpä sitten muut kilkkeet? Kitaran Alnico V -mikit (neck 7.4K ja bridge 8.1K) on tilattu Q-Pickupsilta Kroatiasta. Kitaran tallan valmistaja on amerikkalainen Mastery ja lukittava vibra tulee Fenderiltä (ainakin tässä kohtaa). Vibra on modattu Staytrem kammen kiinnitysholkilla. Kitaran sähköosasto puolestaan muodostuu valmiista erillisestä Harness-paketista, laadukkailla osilla (CTS, Switchcraft, Orange Drop).

Kaiken asennuksen ja työstön jälkeen on aina luonnollisesti edessä koeponnistus. Ja kyllä, hyvä mutta hieno soitin tuli. Uskomattoman kevyt (erityisesti Jazzmaster) ja upeasti resonoiva yksilö. Puhumattakaan kitaran pitkästä sustainista… Kyllä näillä ameriikan MJT- veljeksillä täytyy olla jokin ylemmän asteen yhteys Mojo-osastoon.

Lisää tällaisia!

Eräs Warmothin (USA) tuotantoon tykästynyt Guitrworxin vakioasiakas päätti tilata itselleen rakennuspalikat hieman erilaiseen Telecasteriin. Entäpä jos unohtaisi pleksin ja valitsisi vähän erilaisen mikkikattauksen?

Paketti koostuu takaa jyrsitystä (Rear Routed) mahonkibodysta (Mahogany Body), jonka päälle on asennettu  upeakuvioinen vaahterakansi (Spalted Maple Top), kermanvärisellä bindauksella (Cream Binding). Modern Vintage mallinen kaula on veistetty lämpökäsitellystä villikuvioisesta loimuvaahterasta (Roasted Flame Maple), jonka päälle on asennettu Bocotesta valmistettu 10-16” Compound Radius otelauta. Jotenka, pintakäsittelyä ei tarvita.

Kitaran vähän erilainen mikkikattaus koostuu kaulaposition P90 mikistä (Seymour Duncan Vintage P90) ja tallaposition normaalia tymäkämmästä Telemikistä (Seymour Duncan Quarter Pound). Jotta mikit saadaan toimimaan optimaalisesti, valitsi Guitarworx potikoiksi 500K versiot, mutta asensi tallamikin eteen sopivan arvoisen vastuksen. Näin kaulamikki ei ole turhan tumma, eikä tallamikki turhan kirkas. Toimii.

Tämän Telecasterin soundin odotukset olivat lähtökohtaisesti kohtuullisen korkealla. Rakennuspuut, kaulan Tusq yläsatula, mikit sekä Wilkinson/Gotoh talla kompensoiduilla messinkisillä tallapaloilla löivät lisää löylyä kiukaalle. Mutta kylläpä sihahti! Jo ilman vahvistusta kitaran klangi yllättää rikkaudellaan ja pituudellaan. Ja sitten vahvistettuna…

Eväitä on moneen lähtöön, oli sitten hakusessa räkä tai puhdas. Kitarasta löytyy tarvittaessa potkua, mutta tallamikki kuulostaa silti Teleltä. Kaulaposition P90 taipuu rockista bluesin kautta jazziin ja mikkien keskiasento on hyvinkin käyttökelpoinen monipuoliseen tulkintaan. Kerta kaikkiaan hieno kokonaisuus.

Tällaisia projekteja on ilo ja kunnia toteuttaa!

Dire Straits yhtyeen (1977-1995) keulahahmo Mark Knopfler yhdistetään kitaristien ja muiden kuolevaisten mielikuvissa yleensä Fender Stratocasteriin. Ja ehkä otsalla keikkuvaan hikipantaan. Mutta 80-luvun loppupuolella Knopflerin käsissä nähtiin uusi, Stratocasteria läheisesti muistuttava tyylikäs kitara.

Mark Knopfler ja Argentiinasta New Yorkiin muuttanut musiikkikaupan pitäjä (Rudy’s Music Stop) ja kitaranvalmistaja Rudy Pensa olivat tuttuja jo 80-luvun alusta. Vuonna 1987 he tapasivat kahvikupposen ääressä Prince’s nimisessä kahvilassa, keskustellakseen mahdollisesta Knopflerille valmistettavasta custom-projektista.

Session lopputulemana näki päivänvalon jo vuoden 1988 alkupuolella uusi kitaramalli ’Pensa MK’. Kitaran valmisti alusta loppuun Pensan palkkalistoilla tuolloin ollut John Suhr. Tarkoituksena oli yhdistää soundillisesti kaksi maailman kysytyintä kitaramallia: Fender Stratocaster ja Gibson Les Paul. Toisin sanoen, monien entisten ja nykyisten kitaristien unelma.

Tämä mielessä John Suhr valitsi bodyn rakennuspuuksi mahongin (Mahogany), muotoillulla vaahterakannella (Figured Maple Top). Pulttikiinnitteisen kaulan materiaaliksi päätyi vaahtera (Maple Neck), ruusupuisella otelaudalla (Rosewood Fretboard). Ensimmäisen eli Pensa MK1 –mallin mikkikattaus koostui aktiivisesta EMG:n valmistamasta HSS-setistä. Jotenka, kaulassa ja keskellä yksikelaisen kokoiset mikit ja tallassa täysikokoinen humbucker. Kitaran tallaksi valittiin Mark Knopflerin toiveesta Schallerin valmistama Floyd Rose –vibratalla.

Niinpä niin. Tällä kertaa Guitarworxin ilona ja kunniana oli huoltaa aito, suomalaisen asiakkaan suoraan New Yorkista tilaama ’Custom Made For…’ Pensa MK1 kitara. Asiakkaan mukaan kitaraa odotettiin melkein kuin ensimmäistä lasta (9 kk). Mutta odotus, tässäkin tapauksessa, palkittiin. Sukupuut ja geenit hyvinkin pitkälti kohdillaan ja käyttäytyminen vähintäänkin asiallista…

Guitarworxin kenttätestit vahvistivat  asian. Hyvin monipuolinen ja upeasti soiva, helpposoittoinen soitin. Erityisesti jäi mieleen (korvaan) HSS-mikkikattauksen hieno toimivuus. Vaihto single coil –soundista tallan humbuckeriin ei tuottanut ylenmääräistä volan tasonnousua, ainoastaan soundin muuttumisen paksummaksi ja tanakammaksi.

Lisää tällaisia!

Guitarworxin kalustoon on vuosia kuulunut Warmothin osista kasattu ’69-tyyppinen  Telecaster Thinline. Kyseinen soitin on rakennuspuiltaan ja specseiltään luonnollisesti custom-versio edustamastaan esikuvasta.

Mahonkiseen bodyyn (Mahogany Body) on liitetty Warmoth Vintage/Modern  –kaula (Neck), jonka materiaali tunnetaan nimellä Canary Wood. Käyttäjäystävällinen kaula, sillä pintakäsittelyä ei tarvita. Otelauta on ebenpuuta (Ebony Fretboard), radiuksen ollessa Compound 10-16”.  Talla on Gotohin valmistama, samoin kuin Kluson-tyyppiset virittimet.

Guitarworxin ’69 Thinline on alusta lähtien ollut ’Match Made In Heaven’ akustiselta soinniltaan, joskin klangi on mielenkiintoisesti koko ajan parantunut vuosien saatossa. Mukaan on tullut entistä enemmän lämpöä ja syvyyttä. Kitaraa onkin ollut mukava näppäillä vaikkapa kotisohvalla, ihan ilman vahvistusta.

Vahvistettu sointi on myös ollut vähintäänkin asiallista, mutta tiettyä hakemista on koko ajan ollut käynnissä. Telecaster kaulahumpparilla (tässä mini humbucker) on vaativa yhtälö, sillä kaulamikki on usein hieman  tumma ja tuhnu, ja talla taas telemäisesti siihen nähden turhan pinkeä ja kireä. Samoin ero mikkien outputissa saattaa olla turhan suuri. Niinpä Guitarworxin ’69 Thinlinessä on tähän mennessä ollut 3-4 eri mikkikattausta. Ei siinä mitään, kokeilu on mielenkiintoista.

Mutta nyt maistuu. Guitarworx tilasi nimittäin Joensuun mikkigurulta, Veijo Rautialta, www.rautiaguitars.net uudet mikit. Koska päällimmäisenä ajatuksena oli löytää pehmeämpi ja pyörempi Telen tallamikki, osui valinta TCC-Bridge –malliin (AWG 40 Alnico V/4.7K). Sen kaveriksi kaulapositioon valikoitui pienen neuvonpidon päätteeksi Rautiaguitars Mini Humbucker (PE Alnico V, degaussed long rough cast/5.9K).

Ja kuinka kävi? Oikein hyvin, kiitos. Niille, joita asia kiinnostaa, asennuksessa käytettiin 250K potikoita. Tallamikki on juuri mitä oli tilauksessa: pehmeämpi ja pyöreämpi, mutta silti ’Tele’. Ja kaulamikki puolestaan mukavan lämmin, mutta samalla kertaa soinniltaan rapea ja erotteleva.

Kenties upein ominaisuus tässä kattauksessa on mikkien keskinäinen balanssi. Vaihto soiton aikana lennossa, esim kaulamikiltä tallaan tai päinvastoin, sujuu hyvinkin jouhevasti. Ilman volumetason ylenmääräistä laskua tai nousua. Kaiken kaikkiaan, se kuuluisa MOJO on tanakasti kohdillaan…

Kyllä kelpaa!

 

 

 

No nyt meni tarina ja lyhenteet metsään, vai menikö? Guitarworxilla oli taannoin ilo ja kunnia huoltaa jokseenkin harvinaisempi Gibson-basso. Kyseessä on Gibsonin Kalamazoon tehtailta vuonna 1981 lähtenyt RD Artist –malli.

Gibson valmisti RD Artist –sarjan kitaroita ja bassoja aikavälillä 1977-1981. Tuotantomäärät eivät olleet ylitsevuotavan suuria, sillä vuonna 1981 kitaroita valmistettiin vain noin 100 kpl ja bassoja todennäköisesti suunnilleen sama määrä. Mikä tekee vuoden 1981 RD Artist -bassoista erityisen mielenkiintoisia, on niiden Curly Maple Top (CMT) body, jossa on ns ’Bound Body’ eli reunalistoitettu runko. Muista tämän mallisarjan bassoista tätä yksityiskohtaa ei löydy.

Hyvältä näyttää. Mitenkäs sitten rakennuspuut? Gibson CMT RD Artist Bass on veistetty hyvinkin pitkälti vaahterasta. Nimittäin, kolmeosainen 34 ½” scale vaahterakaula (Maple Neck) on liitetty liimaliitoksella (Set Neck), kuinkas ollakaan, vaahterabodyyn (Maple Body). Ja tämän bodyn yläpintaa koristaa näyttävä loimuvaahterainen viilu (Curly Maple Top). Otelaudan materiaali on sentään eri puuta eli ebenpuuta (Ebony Fretboard).

Sähköpuolelle siirryttäessä eteen tulee lisää harvinaisempaa tavaraa. Tämä Gibson-basso on nimittäin aktiivi. Eli siis? Basson äänentoisto perustuu ainoastaan 9V pariston voimalla toimivaan Moog-järjestelmään. Haluttu mikki valitaan 3-Way mikkiswitchillä, ja kunkin Mark V Active Humbucking –mikin soundia muokataan mikkikohtaisella volapotikalla sekä erillisillä Treble ja Bass potikoilla (säätö: 5 /-5).

Mutta, mutta… Tämän lisäksi järjestelmään on leivottu kahdella miniswitchillä operoitavat kaksi lisäominaisuutta. Bodyn alapuolelta tutkailtaessa vasemmanpuoleinen kytkin valitsee Bright Switch –toiminnon ja oikeanpuoleinen kytkin Compression/Expansion –toiminnot. Jotenka, valinnanvaraa riittää monenlaiseen lähtöön ja tarpeeseen.

Guitarworxin työlistalle kirjautuivat perushuolto, väsähtäneen jakin uusiminen sekä uuden kielisetin asennus. Huollon jälkeinen testiajo vahvisti nopeasti basson monipuolisuuden. Erikoisempaa tai harvinaisempaa soitinta etsivän kannattaa pitää silmällä esimerkiksi Reverbin valikoimia, kuten tässäkin tapauksessa.

Onnittelut omistajalle!

 

Aikanaan, 60-luvun hämärissä, ryhtyi japanilainen Teisco (1948-1969) viemään valmistamiaan edullisia sähkökitaroita Yhdysvaltoihin. Tuotemerkin kitaroissa käytettiin erityisiä matalarakenteisia yksikelaisia mikkejä, joidenka yleisnimikkeeksi muodostui sittemmin ’Gold Foil’. Tämän mikkityypin kirkkaan ja lasimaisen soundin tunnetuksi tekemisessä ovat edesauttaneet muun muassa herrat Ry Cooder ja David Lindley.

Eräs Guitarworxin vakioasiakkaista oli pidempään suunnitellut Gold Foil -mikkien asentamista johonkin sopivaan kitaraan. Lopulta projekti toteutui mieleisen kitaran rakentamisella. Kaulaksi valikoitui Warmothilta tilattu Pro-mallinen vaahterakaula (Maple Neck), joka on kruunattu Wenge-otelaudalla (Fretboard). Kitaran body on muokattu Guitarbuild Telecaster Thinline -mallista, jonka materiaali on kevyttä suosaarnia (Swamp Ash Body). Tämä versio on ilman F-aukkoa (no F-Hole).

Kitaran puuosien pintakäsittely sekä bodyn muokkaus ja bindauksen asentaminen hoituivat asiakkaan toimesta. Guitarworxin antoisaksi tehtäväksi jäi kitaran viimeistely ja säätö soittokuntoon sekä P90-routtaukseen sopivien Lollar Gold Foil –mikkien (neck 6.2K ja bridge 7.25K) asennus. Valmiina tilattu sähköosasto muodostuu CTS 250K –potikoista ja 3-Way CRL-mikkiswitchistä. Tonekonkka (Tone Cap) on arvoltaan 0.022 uF. Kattaukseen lisättiin Guitarworxin suosituksesta vielä volapotikan Treble Bleed.

Ja entäpä ne soundit sitten? Täytyy todeta, että Jason Lollarin nettisivuillaan lupailemat ominaisuudet pitävät hyvin paikkansa. Mikkien mittasuhteet ja materiaalit, kuten ’rubberized’ ferriittimagneetit ja paksumpi 44-Gauge käämintälanka antavat soundiin nopeasti syttyvän, kristallinkirkkaan yläpään ja runsaat, dynaamiset yläsävelsarjat. Kitara kuulostaa yksikelaiselta, mutta kuitenkin runsaammalta ja lämpimämmältä. Erityisesti kaulamikin sointi loistaa musikaalisuudellaan.

Taas jälleen mielenkiintoinen projekti. Tämän Telecasterin ansioiksi voidaan lukea myös sen kokonaispaino: vaivaiset 2,45 kg. Jotenka, selkeästi selkälääkärien musiikkiyhdistyksen suosittelema…

Lisää tällaisia!

 

Harvinaisempaa ja erikoisempaa mallia edustava Kramer Focus 8000 pistäytyi tässä taannoin Guitarworxin perushuollossa. Tämä amerikkalaismerkin 4-kielinen basso on valmistunut vuonna 1983. Mallia tehtiin Japanissa vuosina 1983-1989, alkuun kuuluisassa Matsumokun tehtaassa ja myöhemmin ESP:n tuotantolaitoksessa.

Kramer Focus 8000 on omalla tavallaan mielenkiintoinen yhdistelmä Fenderin ja Gibsonin maailmoja. Basson nelipulttinen kaula (Bolt-On Neck) on vaahteraa (Maple), ruusupuuotelaudalla (Rosewood Fretboard). Kaulan lapa muistuttaa muotoilultaan Fender Precisionia. Soittimen runko puolestaan perustuu Kramer Condor malliin, jonka muotoilun esikuvana on toiminut Gibson Explorer.

Passiivinen sähköosasto rakentuu P/J kattaukselle. Jotenka, kaulamikki on Precision typpinen ja tallamikki Jazz Bass tyyppinen. Mutta eipä siinä kaikki, tallamikkejä on nimittäin kaksin kappalein (Double J-Bass Pickups). Vieri vieressä.

Kitaran ylemmällä 3-asentoisella miniswitchillä valitaan ensiksi haluttu mikkipositio: Neck/Both/Bridge. Alemmalla miniswitchillä voi sitten valita tallamikit kytkettyinä rinnan (Parallel) tai pontevammin sarjaan (Series). Näin soundivaihtoehtoja löytyy enemmän kuin lääkäri määrää.

Soundien skaala ulottuu matalasta murinasta Jacomaiseen napakkuuteen. Kattauksessa on kaksi volapotikkaa (Separate Volume Pots) sekä yhteinen Master Tone. Pitkän sustainin takeena toimii Schaller tyyppinen leveyssuunnassakin säädettävä rullatalla (Roller Bridge with Spacing Adjustment).

Yllättävä tapaus. Eipä ollut tiedossa, että tällaista mallia on edes olemassa. Nyt on. Asiakkaan mukaan basson hänelle myynyt henkilö kertoi, että se hankittiin aikoinaan ameriikoista, eräälle suomalaiselle raskaamman rockin yhtyeelle. Hyvinkin ymmärrettävä yhtälö.

Yhtä kaikki, tämän basson tarjoamilla soundeilla taittuvat monensorttiset sävelteokset!

 

Yamaha on eräs monipuolisimmista instrumenttien valmistajista. Valikoimiin sisältyy kalustoa vasta-alkajan soittimista aina konserttitason artistien työkaluihin saakka. Tällä kertaa tarkastelun kohteena on Guitarworxin perushuoltoon saapunut perinteikäs sähkökitara.

Yamaha SA2200 on japanilaismerkin näkemys klassisesta Gibson ES335 tyyppisestä puoliakustisesta sähkökitarasta. Tätä Yamahan mallisarjaa on valmistettu jo 1970-luvulta lähtien, muutamana eri versiona. Nykyisinkin tuotannossa oleva SA2200 on rakenteellisesti hyvin lähellä Gibsonia. Mahonkikaula (Mahogany Neck), laminoidusta vaahterasta valmistettu puoliakustinen runko (Laminated Maple Body) kahdella f-aukolla. Rungon sisällä kulkee vaahterasta valmistettu keskipalkki (Maple Center Block).

Yamaha eroaa silti Gibsonista muutamissa yksityiskohdissa. Otelaudan materiaali on ebenpuuta (Ebony Fretboard) ja otelaudan radius hieman laakeampi (13 ¾”, 350 mm). Myös kitaran rungon ’sarvet’ ovat hieman sirommat kuin Gibsonissa. Ehkäpä suurin ero ilmenee Yamahan elektroniikassa. Kitaran push-push tonepotikoilla voi operoida mikkien puolitusta (Coil Split), kumpikin erikseen.

Yamaha SA2200 on varustettu tehtaan omaa tuotantoa olevilla vintagetyyppisillä Alnico V humbuckereilla (neck 7,65K ja bridge 8,30K). Soundi on hyvin avoin, täyteläinen ja erotteleva. Myös mikkien puolitus toimii erinomaisesti, mikä ei aina ole itsestäänselvyys. Nämäkin soundit ovat hyvin käyttökelpoisia moneen lähtöön. Volapotikoiden juoheva toiminta ansaitsee vielä erityismaininnan.

Kaiken kaikkiaan Yamaha SA2200 antaa itsestään hyvin laadukkaan kuvan. Kitaran kullanväriset metalliosat lisäävät vielä osaltaan vaikutelmaa, joskin tällaiset seikat ovat samalla makuasioita. Soittajan kannalta tärkeimmät asiat, kuten mukava soitettavuus, helppo käytettävyys ja hyvät, inspiroivat soundit ovat tämän instrumentin kohdalla selkeästi jakelussa.

Kun asiansa osaa, on homma hallussa!

 

Sarjassamme ’Warmoth meets MJT’ on tällä kertaa vuorossa Guitarworxin näiden puuosien pohjalta asiakkaalleen rakentama Telecaster Deluxe. Vaikka kitara näyttää nopealla silmäyksellä jotakuinkin vuoden 1972 Deluxelta, on kyseessä monella tapaa modifioitu versio.

Valmiiksi relikoitu MJT-body on leppää (Alder), hieman erikoisemmilla routtauksilla. Kaulamikin potero on jyrsitty leveälle Fender Wide Range -tyyppiselle humbuckerille ja tallan päässä normikokoiselle Gibson-tyyppiselle humbuckerille. Tallan koordinaatit on sovitettu pätevälle Hipshot Hardtail -tallalle. Mukavuutta lisäävänä modauksena on bodyyn muotoiltu straton tapaan ’Tummy Cut’ aka ’Belly Cut’.

Warmothin valmistama, hieman tuhdimpi ja isolapainen ’59 Roundback’ -kaula on lämpökäsiteltyä vaahteraa (Roasted Maple). Otelaudan materiaalina on ebenpuu (Ebony Fretboard) ja nauhojen tyyppinä SS6100 eli oikeilla jumbonauhoilla (Stainless Steel Jumbo Frets) mennään. Yläsatulan materiaaliksi on valikoitunut tilausvaiheessa Tusq.

Tämähän kuulostaa mielenkiintoiselta. Entäpä mistä tällaiseen projektiin löytää sopivat mikit (Pickups), käy luonnollisesti mielessä. Maailma on pullollaan erilaisia signaalinpoimijoita, mutta miten varmistua siitä, että mikit pelittävät sekä erikseen että yhdessä. Pienen pohdinnan jälkeen syttyi alitajunnassa lamppu: Rautiaguitars, Joensuu Finland. Näin mikit saataisiin räätälöityä tähän nimenomaiseen kitaraan.

Tuumasta toiseen. Veijo Rautian suosituksesta Deluxeen valmistettiin kirkkauden takia kaulamikiksi reilusti miedompi ’Wide Range -70’s’ humbucker (Alnico V + Alnico III, 8.4K) ja tallaan ’4Blues Humbucker’ (Alnico IV, 8.5K). Molempiin asennettiin kitaran ulkonäköön sopivat raakanikkeliset kuoret (Raw Nickel Covers). Mikit kytkettiin Emerson (CTS) A500K -potikoihin ja Switchcraftin valmistamaan 3-way switchiin. Volapotikoihin luonnollisesti Treble Bleed –kytkennät.

Ja sitten. Kaiken kasaamisen, säätämisen ja kolvaamisen jälkeen oli aika tarkistaa, miltä tuore soittopeli kuulostaa. Ensimmäinen havainto oli soundin positiivisesti ’kilahtava’ ilmavuus (Nice & Airy Sound). Kaulamikki on kaukana mistään nuhaisuudesta ja tallamikki komppaa juuri sopivalla purevuudella (Bite), mutta samalla myös lämpimällä pyöreydellä (Roundness). Keskiasennossa, molemmat mikit päällä, soundi on jotenkin eteerisen kuulas. Aivan omassa lokerossaan.

Juurikin näin. Silloin kun hakusessa on omaan käyttöön tuleva, omiin mieltymyksiin perustuva kitara, on tämän tyyppinen projekti enemmän kuin paikallaan. Vastaavaa soitinta ei suurella todennäköisyydellä löydy kaupan hyllyltä, eikä välttämättä tule koskaan vastaan kadulla.

Siispä rakentamaan!