Lloyd Loarin suunnitteleman Gibson L-5 -kitaran syntyjuuret juontavat peräti vuoteen 1922. Tällöin käynnistyi tämän Gibsonin ensimmäisen F-aukoilla varustetun, sellon tavoin rakennetun kitaran tuotanto. L-5 oli tuttu näky esimerkiksi 1940-luvun Big Band -orkestereissa ympäri maailmaa. Soittimesta on olemassa lukuisia versioita ja johdannaisia, hieman eri kokoisilla ja näköisillä kopan rakenteilla. Vuoteen 1951 saakka kaikki versiot olivat täysin akustisia soittimia. 

L-5 CES (Cutaway Electric Spanish) sai nykyisen olomuotonsa vuonna 1958, josta lähtien Gibson varusti kitaran kahdella humbucker-mikillä ja ABR-1 -tallalla. Soololovi (cutaway) on mallia ’Venetian’ eli pyöristetty. Tarinamme Natural-pintakäsitelty kitara on Gibson Custom Shopin valmistama. Sarjanumeron mukaan syntymähetkeksi osuu 5.12.2002 (kyseisen päivän tuotannossa seitsemäs kitara). 

Gibson L-5 CES on luokassaan todellinen klassikko. Katsotaanpa mitä kaikkea se on syönyt. Kitaran 17” leveän kopan kansi on kuusta (spruce top), sivut ja pohja vaahteraa (maple rims and back). Kaulan mensuuri on pidempi 25,5” (scale). Valmistuksessa on käytetty vaahteraa ja pähkinäpuuta (maple and walnut neck). Ebenpuiseen otelautaan (ebony fingerboard) on istutettu 20 nauhaa (frets). Sähköpuolelta löytyy tuttu Gibsonin neljän potikan kattaus (four pots) ja 3-way switch. Mikit ovat myös taattua Gibsonia: ’57 Classic humbuckers. 

Vuosikymmenten saatossa Gibson L-5 CES on nähty lukuisten tunnettujen soittajien käsissä. Esimerkkeinä mainittakoon Wes Montgomery, Scotty Moore, Tuck Andres, Pat Martino, Lee Ritenauer, Eric Clapton, Paul Simon, Keith Richards ja Ron Wood. Eikä ihme, sen verran upea, syvä ja pehmeä on kitaran sointi. Kaiken kukkuraksi L-5 CES on hyvinkin mukava peli soittaa. 

Guitarworxilla oli ilo ja kunnia huoltaa tarinamme Gibson L-5 CES. Perushuollon säätöjen ja tsekkien lisäksi tähän Italiasta tilattuun kitaraan asennettiin asiakkaan toiveesta 13-56 kielisetti. Flat Wound? No tietenkin. 

Hieno tapaus! 

Ja sarjamme ’Warmoth meets MJT’ senkun jatkuu. Tällä kertaa kyseessä on Guitarworxin näiden amerikkalaisten laatuvalmistajien puuosista samalle asiakkaalleen rakentama jo vuorossa toinen Stratocaster. Keitokseen on tietenkin lisätty myös reseptiin sopivia muita lisämausteita. 

Lähdetäänpä sitten perkaamaan saalista. Kaulaksi on asiakkaan toimesta valikoitunut Warmothin tilaustyönä valmistama ’Right-Handed Reversed’ eli hieman Hendrix-tyylinen malli. Materiaali on AAA Birdseye Maple eli korkealuokkainen linnunsilmävaahtera. Otelaudan radius on straight 10”, kuten nyt vaikkapa PRS-kitaroissa. Kaulan profiili on kättä hyvin tukeva, hieman tuhdimpi ’59 Roundback ja nauhamateriaalina toimii kullanvärinen GD6150. Yläsatulana monien arvostama Tusq. 

Kitaran relikoitu body on, aikaisempien hyvien kokemusten perusteella, jälleen arvostettu MJT. Tämä ameriikanpaja on erikoistunut sähkökitaran puuosien pintakäsittelyyn ja modaukseen. Listalla on hyvinkin mietoja ’vanhennuksia’ sekä hyvinkin rankkoja sellaisia. Jotenka, jos haluaa rakentaa itselleen mieleisensä soittimen, joka on uusi, mutta näyttää ja tuntuu siltä kuin olisi menty ’tuhannen kapakan kautta’, tämä on yksi mahdollisuus. 

Tarinamme body on kevyttä leppää (Alder Body), jonka pintakäsittelynä on ’Candy Apple Red Over 3-Color Sunburst’. Koska punaisen värin maalausprosessiin liittyy yhtenä värikerroksena kultaväri, tulee se relikoinnin yhteydessä sopivasti esille. Guitarworxin asiakkaan mukaan tämä johti ajatuksen laukalle siitä, että mitäpä jos kaikki kitaran hardware olisi myös kullanväristä. Ja näin myös kävi, anodisoidusta alumiinista valmistettua pleksisuojaa myöten.  

Kitaran kullanväriseksi vibratallaksi valikoitui, Guitarworxin suosituksella, brittiläinen Wudtone Holy Grail. Pitää vireen erinomaisella tavalla, ja kammen kurissa. Sähköosastolle valikoitui mikeiksi Seymour Duncanin Antiquity-sarjan ’Texas Hot’ -setti, jossa tallamikki on hieman pontevampi (hyvä valinta stratomaastossa). Mikit kytkettiin ’Jimmy Vaughan -tyyliin’ siten, että keskimikillä ei ole tonesäätöä. Näin se tulee napakammin esille. 

Potikoiksi valikoitiin, myöskin Guitarworxin suosituksella, Kitarapajan maahantuomat Emerson (CTS) A250K-potikat. Molemmat tonepotikat ovat mallia ’No-Load’ eli täysin auki ollessaan (10) ne eivät syö signaalia, jolloin soundi on mahdollisimman kirkas. Ja unohtuiko mainita, että volapotikkaan kytkettin Treble Bleed (säilyttää soinnin yläpään potikkaa ruuvatessa). 

No niinpä. Ennen koeponnistusta kitaraan asennettiin ’henkkamallisiin tarkoitettu’ 10-38 kielisetti. Ja eikun menoksi. Sehän toimii aivan erinomaisesti, oksat pois. Kitara on miellyttävän kevyt ja sointi inspiroivan ’kipakka’, asiakkaan kommentteja lainaten. Ja vibratalla toimii loistavasti. Mitäpä sitä muuta halajaisi… 

Kiitokset tilauksesta! 

Kuten tunnettua, Japanissa on hyvinkin pitkät perinteet soitinten valmistuksessa. Kun länsimainen populaarimusiikki yleistyi 50-60 -luvuilta lähtien, alkoi myös Japanista pukata muuallekin kuin kotimarkkinoille tarkoitettuja instrumentteja, kuten sähkökitaroita. Ensiksi osittain aivan omia luomuksia, ja sittemmin myös hyvinkin tarkkoja ja laadukkaita amerikkalaisten valmistajien kopioita. Ja tietenkin edullisempaan hintaan.

Tästä suivaantuneina laittoivat amerikkalaiset ensin lakimiehensä asialle, mutta päätyivät sitten taistelemaan vihollisen omalla maaperällä, perustamalla sinne omat tuotantolaitoksensa. Näin suuret merkit pystyivät markkinoimaan tuotteitaan kilpailukykyiseen hintaan ja säilyttämään samalla maineensa. Esimerkiksi Fender Japan syntyi vuonna 1982.

Gibson ryhtyi itse asiassa valmistamaan kitaroita Japanissa jo vuonna 1969, kun tytäryhtiö  Epiphonen tuotanto siirrettiin Yhdysvalloista Japanin Matsumokuun. Vuonna 1988 käynnistyi lähinnä Japanin markkinoita varten suunniteltu ’Orville by Gibson’ -malliston tuotanto. Nimi on luonnollisesti johdettu merkin perustajasta: Orville Gibson. Ensimmäisten kitaramallien joukossa olivat ES-335, SG ja Les Paul Custom.

Guitarworxilla on ollut ilo ja kunnia huoltaa hyvin säilynyt vuoden 1990-mallinen Orville by Gibson ES-335. Niin, itse asiassa sama kitara kahteen kertaan, kahdelle eri asiakkaalle. Ensimmäisen asiakkaan toimenpide oli ainoastaan mikkien vaihto, enemmän korvaa miellyttäviin sellaisiin. Sittemmin tarinamme kitara vaihtoi omistajaa. Toisen asiakkaan toimenpidelistalle kertyi hieman enemmän puuhasteltavaa. Sehän sopii, tietenkin.

Nykyisessä, vuoden 2021 inkarnaatiossaan tämä Japanissa, amerikkalaisen reseptin mukaan valmistettu tarinamme Orville by Gibson ES-335 1990, on nyt saanut sisuksiinsa Englannissa valmistetut mikit, täällä Suomen Espoossa. Olipa selostus, mutta näin se kansainvälisesti globaaleilla markkinoilla voi nykymenolla mennä…

Avataanpa hieman tätä. Kitaraan asennettiin siis brittiläisen Bare Knuckle Pickupsin ’PG Blues’ -mikkisetti. Asiaan tarkemmin vihkiytymättömille tämä tarkoittaa: legendaarisen Peter Greenin (Fleetwood Mac) kenties vieläkin legendaarisemman Gibson Les Paul ’59 -mallin soundia hienosti jäljittelevä mikkisetti. Kupletin juoneen sisältyy oleellisesti mikkien keskiasennon honottava ’out of phase’ -soundi, josta herra Green tuli erityisen tunnetuksi.

Mikkien asennuksen lisäksi Guitarworxin toimenpidelistalle  kirjautuivat nauhojen hionta ja perushuolto, säätöineen ja tsekkeineen. Kun kaikki oli valmista, koitti luonnollisesti koeponnistus. Ja täytyy sanoa, että näiden vahaamattomien, avarasoundisten ja kirkkaiden, mietojen Alnico II -mikkien (neck 7.4K ja bridge 7.9K) soundi on ainakin  bluespainotteisen havainnoitsijan korvaan hyvinkin miellyttävä. Se legendaarinen, jo tehtaalta järjestetty mikkien keskiasennon honotus toimii hienosti, varsinkin kitaran volapotikoita sopivasti säätäen.

Hieno projekti taas jälleen!  

Eräs Guitarworxin asiakas oli pitkään miettinyt omanlaisensa kitaran rakentamista. Pohdinnan tuloksena syntyi seuraavan oloinen tiekartta. Fender Jazzmaster toimii hyvänä lähtökohtana, sillä se on jo valmiiksi hieman erilainen ja harvinaisempi malli, lähtien bodyn offset-muotoilusta. Mutta entäpä jos haluaisi silti poiketa valtavirrasta, ja vaihtaisi keitokseen tiettyjä stratomaisuuksia.

Tuumasta toimeen. Guitarworxin osittaisen konsultaation pohjalta lähti Warmothille mielenkiintoinen tilaus. Jazzmaster body suosaarnia, mikkirouttaukset kolmelle humbuckerille (mahdollista jatkokäyttöä ajatellen). Pintakäsittelynä upea läpikuultava Transparent Red. Vibrarouttaus straton kahden tolpan vibralle (Gotoh 510). Kaulatasku mallia Stratocaster, lisättynä viisteellä (Contoured Heel). Samoin jakin kiinnityksen routtaus bodyn päälle käytännöllisesti, mallia Stratocaster.

Kaulamalliksi valikoitui luonnollisesti myös Stratocaster. Materiaali soittajaystävällistä lämpökäsiteltyä vaahteraa (Roasted Maple), otelauta Eebenpuuta (Ebony Fretboard) valkoisilla helmiäismerkinnöillä (Pearloid Blocks Inlay). Otelaudan radius 9,5” ja nauhat kapeat mutta korkeat jumbot (SS6105) eli ruostumatonta terästä. Yläsatula valkoinen Tusq XL.  

Elektroniikkapuolella asiakkaan mikkivalinta osui Fenderin 57/62 Stratocaster-settiin. Tätä komppaavat  bodyn ’alasarven’ puolelle sijoittuva 5-way mikkiswitch sekä kaksi volapotikkaa. Siis… hetkinen? Kyllä, kaksi volapotikkaa. Ei ensimmäistäkään tonea – nada. Eikä tässä lainkaan kaikki. Nimenomaan ylempi volapotikka ohjaa talla- ja keskimikkiä, kun taas alempi volapotikka ohjaa vain kaulamikkiä. Jonkun mielestä ilmansuunnat ovat ehkä menneet sekaisin, mutta käyttäjän preferenssit ratkaisevat.

Kun kitara oli Guitarworxin toimesta kasattu ja säädetty, oli tietenkin koeponnistuksen paikka. Ja sehän sujui vähintäänkin juohevasti, sillä kitaran luonnollinen vahvistamaton klangi on erittäin hyvä. Kiitos menee laadukkaalle puumateriaalille, Tusq-yläsatulalle sekä laadukkaalle teräsblokilla varustetulle Gotoh-vibralle. Sustain for days, niin kuin jenkkilässä sanotaan. Vahvistimeen kytkettynä kitara kuulostaa kirkkaan täyteläiseltä ja ilmeikkäältä stratolta. Tonepotikan ohittaminen tai pois jättäminen tuo usein tämän efektin.

Jotenka juu, jälleen mielenkiintoinen projekti. Tämän näköistä Jazzmasteria tulee tuskin vastaan joka kadunkulmassa, mikä onkin osaltaan koko jutun juoni.

Hieno tapaus!

Eräs herra Orville Gibson ryhtyi valmistamaan vaatimattomassa pajassaan kielisoittimia armonvuonna 1894 ja perusti sittemmin 1902 yrityksen Gibson Mandolin-Guitar Mfg. Co. Ltd. Tapahtumapaikka oli Kalamazoo, Michiganin osavaltiossa, Amerikan Yhdysvalloissa. Alussa tavoitteena oli valmistaa lähinnä mandoliiniperheen soittimia, mutta ennen pitkää agendalle ajautuivat myös kitarat.

Gibson nimittäin päätteli, että (akustisissa) kitaroissa voisi käyttää samaa kopan kannen ja pohjan kaarevaa ’Archtop’ -rakennetta kuin viuluissa. Niinpä. Tästä esimerkkinä toimii tarinamme ES-sarjan (Electric Spanish) kitara. Tänäkin päivänä tunnettu ja arvostettu Gibson ES-175 malli ensiesiteltiin vuonna 1949. Mallimerkintä ’175’ juontuu alun perin kitaran ulosmyyntihinnasta: 175 dollaria. Go figure…

Guitarworxilla oli tässä taannoin ilo ja kunnia huoltaa vuonna 2014 Gibsonin Memphisin tehtaalta valmistunut ES-175DN ’59 Reissue. Siis. Pysähdytäänpä hetkeksi. Mallimerkintä ’DN’ tarkoittaa Double Pickup – Natural Finish. Eli suomeksi: kahden mikin versio, Natural-viimeistely (kopan pelkkä vanhennettu nitrolakkaus). Kaikenkaikkiaan tämä Reissue-kitara osineen on upeasti relikoitu näyttämään ja tuntumaan alkuperäiseltä 1959-mallilta.

Entäpä tämän Hollow Body -kitaran rakennuspuut? Otetaan 1-piece Mahogany kaula, Dark Rosewood otelauta ja kopan materiaaliksi Maple-Poplar-Maple (vaahtera-lehmus-vaahtera) muotoonprässätty laminoitu vaneri. Jotta yhtälö toimisi myös vahvistettuna, tarvitaan lisäksi  tietenkin jonninverran elektroniikkaa.

Jotenka, kitaran kaulapositiossa vaikuttaa Gibson MHS-mikki (Memphis Historic Specification), magneetti Alnico III (7.4K Ohm). Tallassa vastaavasti MHS-mikki Alnico II magneetilla (7.6K Ohm).

Molemmat Humbucker-mikit on käämitty avointa soundia edistävällä ’Scatter Wound’ -tekniikalla, ilman mikkien vahakäsittelyä (non-potted). Lisäksi mikkien kelat ovat ’Unbalanced’ eli keloihin käämityn magneettilangan määrä on tarkoituksella erilainen kelaa kohden. Myös tämä vaikuttaa soundin avoimuuteen (airy sound) ja usein purevuuteen.

Jotta soundin optimointi saadaan vietyä kunnolla maaliin, on Gibson valinnut tämän kitaran potikoiksi 550K Ohm -versiot. Nämä potikat päästävät läpi enemmän signaalia ja erityisesti korkeampia taajuuksia. Tonekonkat ovat klassista mallia Bumblebee (0.022 uF).

Guitarworxissa vierallut ES-175DN sai osakseen perushuollon sekä nauhojen osittaisen tasaushionnan. Kitaraan asennettiin alkuperäisen ruusupuisen tallan tilalle kokeilumielessä kanadalaisen Graph Techin juuri Archtop-kitaroita varten valmistama Resomax-talla. Hakusessa oli  ensisijaisesti soinnin kirkastaminen ja tallan tukevuus. Ja täytyypä todeta, että resepti toimii erinomaisesti, myös hiotuilla (Flat Wound) 13-56 kielillä.

Gibson ES-175 on kaiken kaikkiaan hieno ja historiallinen soitinmalli. Sillä on soitettu lukuisten artistien toimesta jokseenkin kaikkea, jazzista iskelmämusiikin kautta heavyrockiin. Kiitokset Joe   Pass, Grant Green, Steve Howe, Pat Martino, Izzy Stradlin… sekä monet muut!

Guitarworxin vakioasiakkaisiin lukeutuva basisti/kitaristi halusi tässä taannoin, hyviin aikaisempiin kokemuksiin perustuen, laajentaa Warmoth-soitintensa kokoelmaa. Eipä muuta kuin netti auki ja valitsemaan. Tällä(kin) kertaa haaviin jäi varsin mielenkiintoinen yhdistelmä.

Basson body edustaa Warmothin Dinky-sarjaa. Eli käytännössä perinteinen Jazz Bass, mutta hieman sirommilla linjoilla. Kammioitu (chambered), kevyt ja hyvin resonoiva mahonkirunko (mahogany body) on päällystetty loimuvaahteralla (flame maple top). Tyylikkäänä yksityiskohtana toimii bodyn vaahterapäällisen käyttö ’bindauksena’ eli reunalistoituksena. Teknisesti tämä toteutetaan siten, että vaahterapäällinen jätetään näkyviin bodyn pintakäsittelyvaiheessa (natural masked accent).

Tämän basson Warmoth Super Bass -kaula on valmistettu lämpökäsitellystä loimuvaahterasta (roasted flame maple neck), sekä itse kaula että 10” otelauta. Jotenka, pintakäsittelyä ei tarvita. Mutta ei siinä kaikki. Koska kyseessä on Super Bass -rakenne, on kaulaan leivottu teräksiset jäykistetangot (stiffening steel rods), vakaan menon ja tanakan soundin varmistamiseksi. Komeuden kruunaa Tusq XL -yläsatula.

Sähköpuoli on toteutettu asiakkaan toiveesta Seymour Duncanin hurinattomalla Apollo-mikkisetillä ja 250K CTS-potikoilla (molemmat volat lineaarisia). Tone-konkka on Sprague 0.047 uF. Mikkeihin liittyen voidaan todeta vielä, että body on tilattu ’70’s reposition’ merkinnällä. Eli tallamikki sijaitsee n 9 mm lähempänä tallaa kuin normaalisti (korostaa middle-taajuuksia).

Ja entäpä sitten rautaratkaisut (hardware solutions)? Hyvin selkeätä. Virikoneisto (tuners) on Schallerin valmistama ja 201-talla (bridge) Gotohin tunnetusti luotettavaa tuotantoa. Tämän luokan pelissä pitää tietenkin olla hihnalukot, ja niitähän valmistaa Schaller saksalaisella tarkkuudella.

Guitarworxilla oli jälleen ilo ja kunnia kasata ja säätää tämäkin kaunotar. Jo heti ensimmäisen koesoiton yhteydessä kävi selväksi, että paketti toimii yli odotusten. Yhdistelmä täysvaahterakaula, kammioitu mahonkibody vaahterakannella ja Duncanin Apollo-mikit sekä Flat Wound -kielet tuottavat soundin, jota voi kuvailla kahdella sanalla: pehmeän napakka. Nam!

Kiitokset tilauksesta. Tällaisissa projekteissa sielu lepää!

Guitarworxin huoltoon laskeutui tässä hiljattain legendaarinen kitara: Gretsch White Falcon. Tai itse asiassa sen Japanissa huolella valmistettu jälkipainos. Tämä Jimmie Websterin  alun perin vuoden 1954 NAMM-musiikkimessuille Gretschin vetonaulaksi suunnittelema Hollow Body -kitaramalli kulki tällöin nimellä ’The guitar of the future ’.

Jimmie Websterin lähtökohtana oli halu parantaa Gibsonin suosittua isokoppaista Super 400 -mallia ja samalla rakentaa unelmien kitara. White Falconin 17” koppa (body) on valmistettu laminoidusta vaahterasta (laminated maple), kopan syvyyden ollessa 2.75” (7 cm). Kitaran U-profiilin kaula on vaahteraa (maple neck) ja 25.5” otelauta Ebenpuuta (ebony fretboard). Sulosointujen sähköisinä vangitsijoina toimivat Filter’Tron mikrofonit. Koko komeuden kruunaa Gretschin rumputuotannon puolelta inspiraationsa saanut viimeistelyn yksityiskohtien käyttö.

Gretschillä ei ollut aluksi mitään suunnitelmia laittaa ’Showpiece’ -kitaraansa tuotantoon, mutta suuren kysynnän vuoksi tilanne muuttui. Niinpä ensimmäiset White Falconit myytiin jo 1955. Tuotanto jatkui ensin menestyksekkäästi, mutta myöhemmin erinäisten taloudellisten tilanteiden ja omistajanvaihdosten myötä koko Gretsch-tuotemerkki oli jokseenkin vaakalaudalla. Gretsch  palautui kuitenkin suvun hallintaan jälleen 1984.

Vuodesta 2002 lähtien Gretsch-kitaroiden tuotannosta ja jakelusta on vastannut Fender Musical Instruments Corporation. Nykyisin ainoastaan Gretschin Custom Shop -mallit valmistetaan USA:ssa, ja kaikki Pro Line -mallit Japanissa. Gretsch Electromatic -mallit tulevat puolestaan pääsääntöisesti Kiinasta. Hienoa, että tämä historiallinen tuotemerkki on edelleen hengissä. Ehkäpä vahvempana kuin koskaan.

Guitarworxissa vieraillut Pro Line -sarjan Gretsch White Falcon G6136T-59 sai osakseen perushuollon ja nauhojen tasaushionnan. Kieliksi asennettiin Thomastik-Infeld 11-47 Flat Wound setti, mikä sopii mainiosti kirkassointiseen Gretschiin.

Hieno ja monipuolisesti soiva tapaus!

Japanilaisen Ibanezin valmistamat vaihtoehtoiset muunnelmat amerikkalaisen Fenderin klassisista kitaramalleista saavuttivat 80-luvulla huomattavaa jalansijaa soittajien keskuudessa. Hyvinä esimerkkeinä näistä toimivat Blazer-sarjan stratomallit. Saatavilla oli useitakin, myös superstratoiksi luokiteltavia kitaroita.

Lähes parikymmentä vuotta myöhemmin Ibanez päätti valmistaa parannetun Reissue-sarjan näistä soittimista. Tätä vain muutaman vuoden tuotannossa ollutta sarjaa edustaa Guitarworxin huollossa pistäytynyt upea, uudenveroinen Ibanez Blazer 21 BL1025, vuosimallia 1997. Kitara on valmistunut legendaariselta FujiGen-tehtaalta Matsumotossa, Naganossa.

Sarjansa kärkeä edustava BL1025 on saanut matkaansa hyvät geenit. Body eli suomeksi kitaran runko on valmistettu lepästä (Alder body) ja mukavan kaulan (neck) materiaaliksi on valikoitunut vakaudestaan tunnettu ’varttisahattu’ vaahtera eli Quarter Sawn Maple. Tässä huippumallissa kaula on saanut osakseen vielä kuusi ylimääräistä käsin suoritettua viimeistelyvaihetta ja öljykäsittelyä. Kitaran Compound Radius -otelauta on upeasyistä ruusupuuta (Rosewood fretboad).

BL1025 on varustettu grafiittisatulalla, Sperzelin (USA) valmistamilla portaittaisilla lukkovirittimillä sekä Wilkinsonin suunnittelemalla Gotoh VSVG -vibratallalla. Kaikki vibrankäyttäjän unelmia. Myös sähköpuoli on mielenkiintoinen, sillä kitaran HSH-mikkikattaus (Humbucker/Single coil/Humbucker) toimii soundillisesti poikkeuksellisen hyvin ja juohevasti.

Kaula- ja tallaposition täyskokoiset JL/Daisensei -humbuckerit on alunperinkin suunniteltu puolitettaviksi. Mikrofonien yksikelaisen soundin tuottava kela on rakennettu kuten aito yksikelainen eli Alnico-tankomagneetteja käyttäen. Kaulamikin (8.6K) toisen eli ruuvikelan alla vaikuttaa keraaminen magneetti ja tallamikin (16.3K) vastaavassa paikassa Alnico-magneetti. Kitaran keskimmäinen yksikelainen S3-mikrofoni (5.7K) on DiMarzion suunnittelema. Hieno ja tasapainoinen paketti.

Guitarworxin työlistalle kirjattiin perushuolto, kevyt nauhojen tasaushionta sekä tietenkin kielten asennus. Antoisa ja mieltä piristävä projekti. Ibanez Blazer on vaihtoehtoista stratoa  hakevalle varteenotettava valinta, kunhan kohdalle sattuu.

Rock on!

Amerikkalainen Dennis Fano, alunperin basisti, hankki kannuksensa kitarateknikkona New Yorkissa 90-luvun puolivälissä. Siihen aikaan hän työskenteli Greenwich Villagessa sijaitsevassa Matt Umanov Guitars -nimisessä kitaraliikkeessä. Jo tuolloin Fano oli ihastunut offset-mallisten soitinten  (Fender Jazz Bass/Jazzmaster/Jaguar) muotomaailmaan – sekä käyttäjäystävälliseen ergonomiaan.

Niinpä, ryhdyttyään valmistamaan soittimia omalla nimellään, Dennis Fanon lähtökohtana oli nimenomaan bodyn offset-tyyppinen muotoilu. Hänen mielestään tällainen kitara/basso on parhaiten tasapainossa ja mukavampi soittaa sekä seisten että istuen. Suunnitelmat eivät rajoittuneet pelkästään tähän, sillä Fano halusi parantaa soitettavuutta myös mm kaulan ja bodyn liitoskohdan muotoilulla (carved neck joint).

Erityisesti suunnittelemiinsa kitaroihin Dennis Fano on valinnut yksinkertaisen ja selkeän ’käyttöliittymän’. Siksi useimmissa malleissa on vain master volume ja master tone potentiometrit sekä tietenkin mikkivalitsin. Valinnanvaraa sen sijaan riittää mikkikattauksissa (Fralin/Lollar) sekä rautapuolella, kuten nyt vaikkapa Masteryn ja Gotohin tuotteissa (hardware)… Mielenkiintoinen yksityiskohta Fano-merkkisissä fendertyyppisissä vaihtoehdoissa (6L-virityskoneisto) on kaulan gibsonmallinen lavan 10 asteen tiltti. Tällöin ei juurikaan tarvita kieltenohjaimia.

Guitarworxilla oli hiljattain ilo ja kunnia huoltaa hieno Arizonassa valmistunut, kevyesti relikoitu  Fano JM6 Standard – Humbucker. Tässä gibsontyylisellä TOM-tallapaketilla varustetussa, Jazzmasterin oloisessa kitarassa on kevyt leppäbody (Alder body) ja Compound Radius -vaahterakaula (Maple neck), ruusupuisella 7.25”-9.5” otelaudalla (Indian Rosewood fretboard). Mikkikattaus muodostuu kahdesta kaksikelaisesta Fano-mikistä (twin humbuckers), joskin tässä yksilössä mikit on vaihdettu Lollar Imperial -malleihin. Työlistalle kirjautui seuraavaa: perushuolto, yläsatulan asennus + trimmaus ja yksittäisten nauhojen tasaushionta.

Huoltotoimenpiteiden jälkeen suoritettu koeajo vahvisti ennakko-odotukset. Kyseessä on korkealuokkainen soitin, joka ei pyri briljeeraamaan kymmenillä säätövaihtoehdoilla. Tärkeintä on soitettavuus ja aito soundi. Ja niitähän löytyy!

Lisäinfona todettakoon, että Dennis Fano siirtyi vuonna 2015 Nashvilleen, valmistamaan suunnittelemiaan soittimia tuotemerkillä Novo. Fano-merkkisten soittimien tuotanto jatkuu silti edelleen. Tämän lisäksi Fanon kädenjälki näkyy myös Rivolta-merkkisissä kitaroissa.