Legendaarisen Nirvana-yhtyeen edesmennyt nokkahahmo Kurt Cobain antoi tunnetusti genrensä mukaisesti kovaa kyytiä käyttämilleen kitaroille. Eräs pidempään käytössä kestänyt soittopeli oli huomattavasti modifioitu, vasenkätinen Fender Jaguar 1965, joka myös näkyy yhtyeen videoissa.
Tähän Kurt Cobainin vuonna 1991 hankkimaan kitaraan oli jo edellisen omistajan toimesta asennettu DiMarzion valmistamat humbuckermikit, kaulaan mieto DP103 PAF (Alnico V/7.8K) ja tallaan tehokas DP100 Super Distortion (Ceramic/14.4K). Vaihtoon olivat menneet myös virikoneisto, talla ja kitaran mikkikytkin. Lisäksi kahden potikan kattaukseen oli lisätty toinen volapotikka. Sen sijaan Jaguarin bodyn ylemmän sarven tienoilla sijaitseva alkuperäinen Lead Circuit/Rhythm Circuit oli jätetty paikoilleen.
Fender on kunniakkaasti jäljentänyt kyseisen soittimen Meksikon tehtaillaan, ensin jonkin aikaa Road Worn versiona. Nykyinen tuotantomalli on ilman relikointia, ja sitä saa sekä oikeakätisenä että vasenkätisenä. Alkuperäiseen 60-luvun malliin verrattuna Fender on parantanut Kurt Cobain Jaguarin soitettavuutta otelaudan 9,5” radiuksella sekä Medium Jumbo nauhoilla.
Guitarworxin toimenpidelistalle kirjattiin perushuolto ja nauhojen tasaushionta. Kieliksi asennettiin asiakkaan toiveesta 11-56 setti, joka viritettiin D-vireeseen. Ja hyvältähän tämä erikoinen signaturemalli kuulostaa, varsinkin ansiokkaiden mikkiensä johdosta. Muukin kuin grunge tai indie taittuu ketterästi.
Lisää tällaisia, come as you are!